I heart Chicago

Joskus on ikävä paikkoihin joissa on ollut vain päivän tai pari. En ollut Chicagossakaan kuin 4-5 päivää, mutta tänään iski vemodig olo ja kaipasin siihen Chicago-joen yli kulkevalle sillalle. Ensimmäisenä päivänäni Chicagossa paukautin itseni Gino's Eastille (se oli ihan round the corner hotelliltani) ja tilasin Superemen ja Stellan jonka jälkeen oli aika eksoottista shoppailla ähkyisenä ja pienessä nousuhumalassa Nieman Marcuksella. Aah, mutta pizza oli hyvää, joten lieventääkseni kaipuutani rakentelin pizzan itse and I have pictures!

Pohjan tein täältä löytyvällä Tortanon ohjeella. Netistä löytyy vaikka kuinka paljon deep dish pizzaohjeita, mutta tuolla ohjeella tein tuota fetatortanoa tällä männäviikolla ja oli kyllä aivan loistava leipäohje. Samaa ei voi sanoa täyteohjeesta, eli jos teette tuon niin älkää nyt perkeleessä laittako siihen kahta ruokalusikallista fenkolinsiemeniä!  Itse laitoin puolikkaan ruokalusikallisen ja täyte haisi siinä vaiheessa niin hemmetisti jo fenkolille että en rohjennut laittaa lisää ja valmiinakin fenkoli peitti ainakin oliivinmaun täysin alleen.  Mutta eihän tässä ollut kyse fetatortanosta, vaan minun kaipaavan sieluni deep dish-pizzasta.

Taikinan noustessa paistoin täytteeksi sipulia ja herkkusieniviipaleita.

Tuo taikina on niin jouhevaa että siitä saa sormilla muotoiltua levyn jonka voi leivinpaperin avulla siirtää vuokaan, tuohon olisi riittänyt vain puolikas tortanon taikinamäärästä, mutta tein toisesta puolesta juustopatongin. Kuten kuvasta näkyy, olen ehkä maailman sotkuisin kokki.

Pohjalle provolone-juustoa (jota ei Oulussa näköjään saa mistään muualta kuin Stockalta, olisin luullut että Raksilan sittarissa olisi ollut, mutta eeeeiii...) ja paistetut täytteet ja vihreää paprikaa (koska vihreä paprika== USA!)  ja hiukan halvinta pepperonia (kiitos, Abe Froman!)

Tomattikastikeeksi olin sekoittanut Muttin Polpa-tomaattimurskaan vähän oliiviöljyä, valkosipulia ja kuivattuja yrttejä ja lämmittänyt ja hauduttanut sitä kokoon hiukan.

Päälle parmesania ja sitä paakkuuntumatonta mozzarellaa, joo tiedän ettei sillä ole mitään tekemistä oikean mozzarellan kanssa, mutta hitto vie se on hyvän makuista. It must be the paakkuuntumisenestoaine. Reunat käpristelin täytteen päälle ja sitten uuniin:

200-asteisessa uunissa 20 minuutin paiston jälkeen, aika ällöltä näyttää:

Tuntui että eihän tuo jähmety ikinä (vaika uuninluukku on sameana kosteudesta!) joten olin saatanamoinen urpo ja nostin asteita 250:een. Jonka jälkeen 10 min ja PANIIKKI!

Juustot on melkein palaneet ja koko paska kolmen nanosekunnin päässä tuhoutumisesta! Peitin tuon foliolla ja annoin olla vielä 10 min.
Finished product on aika massiivisen herkullisen näköinen, tuskin maltoin antaa jäätyä sen 5 min jta kaikissa ohjeissa toitotettiin:

Kato iso lautanen ja pieni kokis niin annos näyttää pieneltä:

Oli todella hyvää, (joo söin vaan puolet!) ainoa mitä kaipasi niin ehkä hiukan chiliä tai paprikaa tomaattikastikkeeseen, vaikka yrttejä olikin paljon. Mut kaipuuta tuo ei lääkinnyt, Chicago, I miss you.