Ray Cokesin mainitseminen on aiheuttanut kommenttitulvan (no okei, 2 kommenttia), joten ajattelin kirjoittaa siitä hiukan lisää. Most Wanted oli nerokas ja hauska ohjelma itsessään, mutta ihan pienen osan omaa viehtymystäni kyseiseen ohjelmaan voi selittää sillä että sitä katsoessa tunsi olonsa tirkistelijäksi. Kukaan virallinen taho Suomessa ei ollut havainnut koko kanavan olemassaoloa, ja vielä vähemmän Most Wantedia. Jotenkin tuntui että olin ainoa ihminen koko maassa joka katseli kys. ohjelmaa, tirkistelin johonkin klubiin jonka nimi oli Eurooppa, ja kukaan muu ei tiennyt tästä mahdollisuudesta, mikä sinänsä oli paradoksaalista koska koko ohjelma perustui interaktiivisuudelle. Myöhemmin olen tietenkin tajunnut että tuhannet ihmiset Suomessa katseli Most Wantedia ja kyllähän ohjelmassakin aina välillä soitettin Suomeen. Jotenkin ohjelman seuraaminen oli hyvin henkilökohtainen ja yksityinen elämys, ei sellainen josta kavereiden kanssa puhuttiin välitunnilla. Sitten Most Wanted kasvoi liian isoksi ja jossain vaiheessa virallinen Suomi löysi kanavan. (Ja Craig the cableholder pääsi Katso-lehden TVn turhimmat tyypit-listan kakkostilalle.) Sitten kun Maria G kutsuttiin Linnan juhliin, tiesin että kanavan viehtys oli kadonnut. Ihme kyllä, rakkaus undergoundkanaviin on ilmeisesti teinivuosien sairaus, koskapa en ollenkaan itkenyt kun MoonTVstä tuli mainstreamia.