Joskus pitää ihan pysähtyä ja ajatella että kaiken päivittäisen valituksen ja naggäyksen (ylempi kuva, kiitos MS) keskellä on elämä kuitenkin ihan kivaa. Rakaskultaihanaa ei vaivaa että luukutan ihan hirveät määrät vanhoja israelilaisia euroviisukipaleita, toukokuulle on tiedossa viikon sivistys- ja rentoutumismatka Roomaan ja torstaina keräsin rohkeuteni ja kävin koputtelemassa graduproffan ovella eikä se ollut ollenkaan niin hirveää kuin yösyönnä olin itselleni uskotellut. Uskoisin että kokemus muistuttaa lähinnä e-pillerireseptin uusimiskäyntiä. Ei niin että olisin joskus joutunut uusimaan epillerireseptejä, mutta kuvittelisin että siinä tilanteessa on samanlainen "kaikki on ihan jees, mutta silti hävettää ja punastuttaa perkeleesti"-tunne. En tiedä. Pitäisiköhän sitä hankkia epillerit ihan vain jotta saisin kokea miltä tuntuu uusia e-pillerireseptiä? Toisaalta minua hävettää ja punastuttaa ihan vaan liikennevaloissa odottaminenkin jos sille päälle satun. Siellä passitoimistossakin alkoi punastuttaa kun huomasin että vieressä istuva minkkiturkkirouva näki uudet passikuvani joissa huippustylistin käsittelystä tulleena (melkein) poseerasin rautatieaseman kuva-automaatille. Samoin ihan mikä tahansa mies saa minut punastumaan. Joskus toimin aulabimbona söpöjä nörttimiehiä vilisevässä yrityksessä ja koskapa eräälle nörttimiehelle toimitin joskus jonkun paketin niin sen jälkeen tämä mies ilmeisesti tunsi velvollisuudekseen huomioida vaatimaton läsnäoloni joka kerta ohitse kävellessään (muille nörttimiehille olin ihan ilmaa) hymyllä ja vienolla hei-kujerruksella. Minä paukapää tietysti lehahdin punajuurenväriseksi joka kerta! Ei ollut kivaa se.