Jospa sitä taas listaisi kaikkia niitä kirjoja joita täällä kämpässä ajelehtii ja joita olen viimeaikoinan lukenut.

Farah Diba Pahlavin omaelämänkerta. Muistattehan kuinka Farah diba-tukka teki comebacking 90-luvun puolessavälissä? :)Mutta mitäköhän mieltä tästä kirjasta nyt pitäisi olla? Mielenkiintoinen, ehkä hiukan ulkokultainen ja sievistelevä kirja. Mutta ehdottomasti lukemisen arvoinen. Kannattaa kyllä lukea vähän Iranin historiaa muistakin lähteistä.

Maria Guzenina- Unelmatehdas- Access all areas. Koskapa MTV oli niin erottamaton osa nuoruuttani,(aktiivivaihde oli juuri ennen sitä kautta kun päätäni koristi Farah Diba-hairdo) tämä oli pakko katsastaa. Maria geee on muuttanut omat kokemuksensa jonkinlaiseksi moraalisaarnaksi joka kyllä saattaisi olla kiva (aihe on herkullinen) mutta pilaantuu täysin suoraviivaisella tarinankuljetuksella, pintapuolisesti kuvatuilla henkilöhahmoilla ja köyhällä kielellä. No, tulipahan luettua.

Meg Rosoff- How I live now. Viehättävä, unenomainen kertomus sodasta nyt tai lähitulevaisuudessa. Vuoden oudoin kirja, mutta samalla kauhean palkitsevaa luettavaa. Miksei kaikki nuortenkirjat ole tätä kaliiberia?

Nancy Mitford- Love in a cold climate and other novels- Vaikka olenkin lukenut muutaman opuksen Mitfordin sisarruksista, en ole koskaan ennen lukenut mitään Mitfordien kirjoittamaa. No vihdoin pystyin korjaamaan tämän virheen kun löysin kokoelmateoksen akateemisesta. Ja tarinat potkivat juuri niin hyvin nauruhermoon kuin elämänkerroista sai lukea! Varsinkin The pursuit of love oli todellinen hoot!

Jana Hensel-Zonenkinder-eilisen aatteen lapset. Tässäpä oli tiukka pakkaus tuntemuksia Saksojen yhdistymisestä Itä-saksalaisen nuoren silmin. Vaikkaikin uistelot itäsaksalaisesta arkipäivästä olivat kiinnostavia, mielenkiintoisin osuus kertoi henkilön ristiriitaisista tunteista uudessa vapaassa maailmassa. Ja idässä tai etelässä, Hansel kertoo uusien ystävyyssuhteiden solmimisesta, ryhmädynamiikasta, yliopistonuorten keskenäsestä nokkimisjärjestyksestä sillä tapaa että se koskettaa ketä vaan.

Kuitenkin olen onnekas siinä suhteessa että minulla on aina enemmän kirjoja kesken kuin luettuna. Tällähetkellä yritän kovasti pinnistellä Jukka Seppisen Kekkos-kirjan kanssa, koskapa minua hävettää kuinka huonot tiedot minulla on Suomen sotien jälkeisestä historiasta. Kim Philbyn omaelämänkerta odottaa vuoroaan, Jiri Langerin Yhdeksän porttia on ihastuttava, mutta niin tietorikas että sen lukemiseen pitää varasta aikaa kerralla pari tuntia. Cecilia von Krusenstjernan En spricka i kristallen taas niin koskettava että en tiedä jaksanko henkisesti koko kirjan loppuun.