brand extensions gone too far

Fazer on viimeaikoina ryöstöviljellyt vahvoja brandejään, erityisesti tuomalla markkinoille snacks-pusseja joilla ihmisiä houkutellaan mussuttamaan suklaata välipalana.

Nyt on piristetty hiukan väsähtänyttä Marianne-brandiä tuomalla Marianne-suklaalevyn ja karkkien uusien pakkauskokojen lisäksi markkinoille Marianne snackspussi. Ostin kyseisen tuotteen tänään. Ja se oli hyvä, suorastaan loistava, paljon parempi kuin äklö Dumle-snacks tai mauton Suffeli-snacks.

Mutta hetkinen! Mitä helvetin tekemistä näillä suklaapökäleillä on Marianne-karkkien kanssa? Pieni brainstormaaminen Marianne-merkin ympärillä. Mitä tulee mieleen? Taxfree.

Kaikki ne Mari, Marianne ja Anne-nimisten kunnallisvaaliehdokkaiden "Marissa on virtaa"-tukiverkostot jotka jakelevat karkkeja loskaisessa Suomenmaassa ennen vaaleja.

Marianne Heikkilä, spawn of Rossu, ev.lut-kirkon spinmeister.

80-luvun Busnel-raitavillapaitavillitys.

Mutta ennen kaikkea Mariannekarkkien käsittmätön polkagris-päällyste joka on sekä mautonta että interaktiivista varsinkin siihen aikaan kun lapsipoloilta irtoaa ensimmäiset hampaat: "Hetkonen, onko tuo roska Pietu-Päiviön paidassa pala Mariannepäällystettä vai Pietu-Päiviön ensimmäinen irronnut maitohammas?"
Mariannesnackseissä ei sen sijaan ole mitään mikä muistuttaisi tästä featuresta, joka tekee Mariannesta Mariannen. Marianne snackseillä ei ole mitään tekemistä Mariannen kanssa, paitsi Mariannesta muistuttava pakkaus, mikä on tietysti jonkinlainen brand extensioneiden loppupäätös. Käsittämättömintä tässä on se että Fazerilla on tuote jonka luonnollinen brand extension tämä Snacktuote olisi. Nimittäin Pätkis. Mariannesnacksit maistuu, haisee ja ulkonäöllisesti muistuttaa Pätkiksestä. Suoraan sanoen olen huolissani, eläessämme tässä huomiotaloudessa-post-Diili, että Fazerin pyhä minipatukkakolminaisuus, (Pätkis, Jim ja Da Capo) saattaa kohta hävitä kokonaan markkinoilta ellei Fazer keksi jotain Mariannetyylistä virkistysoperaatiota näille patukoille. Luulen että Fazer oli pari vuotta sitten ihan oikeilla jäljillä mainostaessaan näitä minipatukoita synteinä joihin laihduttajakin voi langeta, pienen kokonsa puolesta ei nimittäin yhteen patukkaan saada mahtumaan hirveän montaa kaloria. Sitten se idea droppattiin like its hot. Miksi ei kehitetä Jim-nimistä langanlaihaa naisninja-60-luvun-mod-supersankaria joka kickaa muodottomaksi läskistyneen, alistuneen ja hiljaisen Geishan assin! Sidekickeinä voisivat esiintyä tyylikäs Dacapo-femakkovamppi ja pieni mutta pippurinen Pätkis-naisnörtti! On tietysti vaarallista mennä tuhoamaan yrityksen toista, huolella jo vuosia rakennettua brändiä, mutta haloo, Geisha. Naiset on addicted to that shit, sitä ei voi horjuuttaa ja Geishan imago on tarkka mutta booo-ring. Tietysti ideaani voitaisiin pitää rasistisena ja ylettömän väkivaltaisena. Hmm, entä jos minipatukkasankarit hakkasivat myös tweedjakkupukuun pukeutuneen Fazerinan tajuttomaksi?

Mutta sitten vielä tähdellisempiin julkkubongu-uutisiin. Onneksi korvalappustereoistani kaukui svengaavinta Beatlesiä, joka sai minut kävelemään rytmikkään keimailevasti kun Stockmannilla ohitin itse Timo T. A. Mikkosen. Kuten kaikki suuret tähdet, mies kamelinkarvatakissaan, Burberry-huivissaan ja vaimonsa stailaamissa hiuksissaan, oli lyhyempi luonnossa, mutta ah, niin vangitseva ilmestys. Myöhemmin, aiuvan kuten bonuskierroksena, näin vielä Pasi Loijaksen. Oi, Pasi, Mallikoulu ei ole mitään ilman sinua, saathan jälleen tänä vuonna oman ohjelman, ihan itsellesi, saathan?

Euroviisukarsinnatkin näyttävät alkavan hyvin, ensimmäisenä esiintyjänä Tomi Metsäketo ja ensimmäisenä viestinä tekstariscrollissa: Tomi on IHQ!