Ihanat pikku edustusvaimot, minne te olette kadonneet?

Vielä 80-luvulla niitä oli joka kaupungissa, tehtaanjohdon hysteerisiä pikkuvaimoja joiden uuneissa muhivat vasikanpaistit kun isä toi saksalaiset yritysvieraat kotiin illalliselle. Sitten jälkiruokakohokas lässähti ja pikkuvaimo tirautti pikkuitkun pikku keittiössä. Pari vuosikymmentä aikaisemmin pikkuitkun tirautti kotiapulainen. Onnellisia päiviä olivat ne, ei naiset hyppineet nenille ja hankkiutuneet presidenteiksi, korkeintaan raskaiksi.

Onneksi jotain on jäänyt elämään. Esa ja Tua Tikkanen- värikoordinoitu idyllipariskunta viime viikon MeNaisissa on ihan täydellinen nykyversio takavuosien perheidyllistä. Täydellisen ihanaa. Tualla on oma työ, jota hän jaksaa hoitaa äitiyslomallakin (Pikku-Enzon (ingressissä lukee Enzo Ferrari, mutta toivottavasti siitä on vain unohtunut heittomerkit) vaatteet: Baby Dior) ja Esa puolestaan ompelee perheen verhot ja leipoo mansikkakakut vuosipäiväksi Kämpin sviittiin. How freaking perfect is that? Nykynaisen tapaan Tua osaa vaatia oman näköisensä vihkisormuksen Esan ensimmäisen Stanly cup-sormuksen (timantti 2 karaattia) sijaan. Siitä viis kuinka monta oikeaoppista laitataklausta Esa on joutunut sormuksen tähden kestämään, you go girl! Esa tietää mikä miestä kiinnostaa: nainen, jolla on komeat vaatteet ja upeat meikit ja hiukset. No onneksi sitten myöhemmin selviää, että Tuakin on kaikista asioista aivan samaan mieltä. Siis kaikesta! Paitsi että Esaa piti vähän taivutella pinkin paidan käyttöön ja stanley cup-sormukset eivät ole nättejä. Esan mielestä Tua on myös kiltti ja omaperäinen, josta todisteena lienee se että pariskunnan häissä tarjottiin morsiusbarbien muotoista kakkua. Tua, 33 tulee hyvin toimeen Esan tyttärien, 16 ja 20, kanssa, koskapa on lähellä heidän ikäänsä. You do the math, mutta miten minusta tuntuu että tämä jälkeen on editoitu pois se klassinen: Kaupungilla kävellessämme meitä usein luullaan sisarruksiksi-heitto.

Tulevaisuudessä on sitten luvassa Tikkasen perheen yhteinen hotelli tai ravintola. Arvaan että sen nimeksi tulee Villa jotain ja kuvista saamme bongata pentikkiä. Ihanaa, täydellistä. Siitä tulikin mieleeni aika jolloin Hannele Lauri ei vielä varoitellut lehtien kansissa hankkivansa lisää kauneusleikkauksia vaan oli onnellisesti rakastunut miesmalli-Tepiin. Silloin he uhkasivat perustaa mafiaravintolan koska ihalivat mafiaelämäntyyliä.

Mutta minähän olen vain kateellinen ja katkera. Alan pahasti lähestyä kolmekymppiä mutta ei ole barbiekakkuja tai baby dioria missään horisontissa näkyvissä, ei edes yhtä ainoaa stanley cup-sormusta (timantti 2 karaattia) tai edes Hannele Laurin hylkäämää miesmallia.