Writing this against my better judgement

Minun pitäisi lukita itseni tänne kämppään ja syödä kaikki avaimet. En enää pysty kontrolloimaan omia tunteitani. Tänään kikattelin töissä tunnin, sitten itkin toisen. Enkä tiedä miksi. Pelkään oikeasti satuttavani jotakuta joka sattuu katsomaan minua vinoon kaupungilla. Joskus oli joku logiikka, pystyin päättelemään etukäteen miten tuntisin tilanteessa X ja miten reagoisin asiaan Y. Osasin ruotia terapeuttien kanssa syitä ja seurauksia. Nyt tuntuu vaan pohjattoman lohduttamattomalta ja yksinäiseltä. Sitten tyhjennän pyykkikoneen ja olen yhtäkkiä maailman onnellisin ihminen. Se on kauhean rasittavaa. Joskus tuntuu että olisi helpompaa jos ei tarvitsisi tuntea yhtään mitään, voisi vain nukkua loppuelämän.