OMG, its the new normaalipainoinen Daddalie!

Varoitus: Sisältää kehokeskeistä nillitystä ja huonoja elintapoja.

Kuten jotkut teistä tietävätkin, minä olen vihdoin päättänyt tehdä jotain kymmenen vuotta kestäneelle painonnousulleni ja olen Pariisista paluuni jälkeen laihtunut yli 6 kiloa. Tänä aamuna ensimmäistä kertaa painoindeksini laski alle normaalipainoisen ylärajan. Vyötäröltä on hävinnyt 14 cm (!), perseympäryksestä 6 ja reidestä 3. Lucky me, vaikkakin tässä on ainakin 5 kiloa vielä pudotettavaa koska peilissä näkyy edelleen järkky läskimarsu.

Ei ole ollut helppoa ei, vaikka suurin kontribuutio painonpudotukseeni onkin se että olen kickannut litra-kokista-päivässä -habittini vihdoin menemään. Luulin että se olisi ollut vaikeaa, mutta se on käynyt ihan tuskitta. Kokishimoa ei ole tullut kertaakaan. Yritin myös kickata valkoisen levän ja perunan ja riisin ja pastan, mutta se ei ole onnistunut yhtä hyvin, oikeastaan ei ollenkaan, eli niitä vedän surutta edelleen. Ensimmäiset viikot yritin olla syömättä valkoista leipää ja ranskisia ja riisiä, mutta eihän siitä mitään tullut, tulin kärttyisäksi ja huonovointiseksi. Pasta on ainoa jota en halaja, ranskiksia, patonkia ja riisiä on saatava tasaisin väliajoin, ja ei, täysjyväversiot eivät ole yhtä hyviä, yritetty on, en pysty huijaamaan itseäni.

Olen noin 10 vuotta ollut ajattelematta painoani. Olin lapsena liian laiha, nuorena kroppani oli täydellinen ja vaikka tajusin lihovani, säilytin aina omasta mielestäni hyvät muodot. Sitäpaitsi elin parisuhteessa jossa minua rakastettiin lähinnä ajatusteni ja persoonani vuoksi, ei vyötärönmitan. Tämänkesäinen Pariisinmatka muutti sitten kaiken. Tajusin kyllä että minun täytyi lihota aika roimasti kun jalkani oli kipsattuna ja suhasin taksilla kodin, työn ja Amarillon väliä, mutta vasta Pariisissa käyskennellessäni ultralaihojen ranskattarien keskellä tajusin olevani muodoton ihrakasa. Galleries Lafayettella oli kokonaisia osastoja joissa ei myyty mitään minunkokoisilleni ja niilläkin joissa myytiin täytyi minun lardasskokoa pyytää erikseen takahuoneesta, koska rekeillä oli tasan kokoa 38 ja 40, jotka vastaa suomalaista 36 ja 38:a. Lopullinen niitti tuli yhdessä taivaallisessa kaupassa (sellaisessa jossa kimpussasi hyörii vähintään kolme täydellisen huoliteltua vendeusea ja etäisesti Coco Chanelia muistuttava Mme Alterations) josta hankin pitkähihaisen villakreppipuvun, sellaisen tiedättehän jota ei voisi kuvitellakkaan löytävänsä mistään Oulun vaatekaupasta. Puku piti jättää muutoksia varten (tottakai kun minun piti boobsieni takia hankkia varmasti liikkeen suurinta kokoa ja sen vyötäröä piti nostaa ja hihoja kaventaa) viikoksi liikkeeseen ja pelkäsin kuollakseni että tullessani hakemaan pukua se ei enää mahtuisi päälleni. Pahimmassa tapauksessa hameosa, joka istui aluksi kuin valettu, repeäisi kun Mme Alterations kiskoisi vetoketjua kiinni. Quelle horreur! Joten päätin elää viikon kokiksella ja Monoprixin ananaspaloilla sortuen vain kerran puolentusinaan suklaakreplacheja. (Taivaallisia!) Vedin tuomiopäivän aamulla vielä jalkaani Voguen tukiliivit (sori kaikki lukijani jotka luulevat että tyylikkyyteni salaisuus on joku synnynnäinen lahja, ei ole, yleensä se on Voguen control top-tukiliivit), ja pukua kokeillessani tajusin todellakin lahtuneeni. Ensiksi luulin että se oli vain Vogue control-topin ansiota, joten keplottelin sen pois, mutta siltikin puku oli sen verran väljentynyt että myyjätär kysyi halusinko hameosaa kavenettavan nähdessäni minut. No en helvetissä halunnut, jotenkin tiesin pamahtavani entisiin mittoihini and then some heti kun pääsisin lähimpään bistroon. Jonnekin silti jäi kytemään ajatus siitä ettei itsensä näädyttäminen sittenkään olisi täydellisen hyödytöntä. Ehkä sitä todellakin voi laihtua, mahtua pienempiin kokoihin ja hävittää vatsamakkarat, vaikka nyt olikin lähtenyt vain nestettä. Minua ei hetkeäkään motivoinut kulman takana vaaniva aikuisiän diabetespeikko tai pelko siitä etten jaksaisi touhuta lastenlasten kanssa, vaan se tunne siitä kun villakreppimekko sujahti päälleni tuskitta pariisilaisen vaatekaupan kokeiluhuoneessa.

Suomeen tultuani kaivoin siis kultarakasihanan vanhan vaa'an sängyn alta, yritin muistaa näyttikö se kultarakasihanan mukaan liikaa vai liian vähän ja astuin vaa'alle ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen. Tulos oli murskaava, painoin ainakin viisi kiloa enemmän kuin olin kuvitellut. Ja tässä vaiheessa jotkut vanhoista vaatteistani tuntuivat jo istuvan päälleni paremmin kuin ennen! Mikäköhän läskilinnake olin ollut silloin kipsijalan aikoihin?

Pari ensimmäistä viikkoa jaksoin kirjata syömiseni ja jumppani kiloklubi.fi-palveluun kunnes tajusin että vaikka söisin kokonaisen vuoren, en ikinä söisi ohjelman käskemällä tavalla enkä ikinä tarpeeksi paljon kaloreita.

Muutenkin vietin ensimmäiset viikot lukien netin laihdutussivustoja, -blogeja ja -ohjeita. En ole siis koskaan ennen laihduttanut (joskus olen vaihtanut kokiksen kofeiiniveteen ja joksus joidenkin juhlien alla viettänyt viikon tomaattikeittokuurilla) mutta en olisi nainen jollen tietäisi jotain laihduttamisesta. And boy do those things never change:

1.Kyse ei saa olla laihduttamisesta vaan pysyvästä elämäntapojen muutoksesta, esim. pahimpien puristien mukaan ei saisi seuraavana päivänä edes ottaa kevyemmin jos edellisenä päivänä on mässäillyt, koska se johtaa kauheaan jojoiluun. Ja jojoilu, se on synneistä suurin.

2. Naistenlehtien ihmedieetit eivät toimi, ihme kyllä en ole yhtään ihmedieettiä nähnyt naistenlehdessä ikinä, nekin ovat täynnä niitä hirssipuuro-höyrytetty kalafilee-ohjeita.

3.Kun laihtuu, täytyy hankkia omituisenväriset silmälasikehykset. Varsinkin jos laihdutus on tapahtunut Painonvartijoissa. Yleensä niihin silmälasikehyksiin yhdistetään vielä punaisella sävytetty tukka ja kävelysauvat ja laihduttaneen suomalaisnaisen virallinen uniformu: huputon collegekangastakki ja urheiluhousut.

4.Vettä pitää juoda. Aaargh! Tämä on kaikista ärsyttävin. Vettä pitää juoda aina ja kokoajan. Joiden ohjeiden mukaan ei saa edes laittaa sitruunamehua veteen, koska veden makuun pitää tottua ja sitä pitää juoda aina ja kokoajan, ilmeisesti kun istuu vessassa puskemassa ulos sitä saatanan vettä, silloinkin pitäisi juoda vettä.

5. Säästöliekki. Se on ihan hirveä.

6. Vaatteet eivät ole tarpeeksi hyvä motivaattori laihtua, tämän sanoi suoraan joku laihdutusexpertti Huomenta Suomen Keventäjät-inserteissä. (Tyyppi ei ilmeisesti tiedä mitä rakkaus vaatteisiin voi oikeasti olla.) Vaatteiden sijaan meidän pitäisi ajatella mikä hirveä taakka ylipainoni on Suomen kansanterveydelle.

7.Laihduttamisen pitää olla rentoa ja hauskaa, mutta samalla pitää syödä säännöllisesti 5 kertaa päivässä ja välttää sitä, tuota ja tätä.

8.Raejuustoa! Kun alat laihduttaa, elämästäsi katoaa kaikki muut juustot paitsi raejuusto.

9. Mutta ruuasta pitää nauttia! Välillä saa herkutellakin, mutta laihdutuspalstojen mukaan tämä tarkoittaa joitain ihme laihdutusherkkuja. Sori nyt vaan, mutta en voi laskea herkuksi vähärasvaista raejuustoa tai kaakaolla maustettua rahkaa. Sen verran olen elämäni aikana syönyt, ja jopa valmistanut ihan oikeasti hyvää ruokaa että joku täysjyväleseihme ei vaan kutkuta makuhermojani. Tungen kaikkeen edelleen valkoisia jauhoja, kermaa ja rasvaista juustoa, jos ruoka sitä vaatii. Ehkä tämän takia laihduttamiseni, anteeksi pysyvä elämäntapamuutokseni, on tuomittu epäonnistumaan, mutta sitten se on niin.

10.Liikunnasta pitää myös nauttia! Vaikka hampaat irvessä, niin jokaiselle löytyy se oma liikuntamuoto josta nauttii! Ihan varmana löytyy! Liikunnasta tulee hyvä olo! Elixir on niin innostava ohjelma! Minä juoksen viikottain ja jumppaan päivittäin, enkä minä ole siitä ikinä nauttinut. Teen sitä koska tiedän sen auttavan. Nautinnot on sitten jotain ihan muuta, kuten kylpeminen, ST:TNG ja telkku.

Pienentyneiden mittojen lisäksi olen huomannut että jo pienikin painonpudotus vaikuttaa ihan kaikkeen. Uneni on nykyään syvempää (ilmeisesti kofeiinistä luopumisen ansiosta), pääni kipeytyy heti jos olen syömättä, kuukautiskierto on jotain ihan uskomattoman häröä ja eilen sain sellaisen ahdistusitkuraivomasennuskohtauksen että meinasin mennä taju. Tähän voisi nyt tulla joku ravitsemusterapeutti ja kertoa kuinka asenteeni on aivan perseestä, mutta mitä sitten, kuka minun asenteestani on kiinnostunut siinä vaiheessa kun purjehdin paikalle ihan vitun hyvännäköisenä ja laihana? HAH!