sunnuntaina, maaliskuuta 07, 2010

Nähtyä: Kuulustelu

Tämä on taas niitä elokuvia joita piti mennä katsomaan ihan leffateatteriin, mutta jota ei sitten ikinä ehtinyt teatterissa nähdä. Olen lukenut Ohto Mannisen Kerttu Nuorteva-kirjan, johon elokuvankin taustatyö kai osittain pohjautuu ja yleensä mikä tahansa missä Minna Haapkylä on pääosassa on hyvää shittiä. Tämä tosin paljastui hyväksi shitiksi ihan muulla tavalla. Odotin jotain hiukan paperinmakuista historian oppituntia jatkosodasta ja neuvostoliiton vakoilutoiminnasta Suomessa. Sen sijaan elokuva pitää otteessaan toisesta kohtauksesta viimeiseen, kuvaustyyli on monotonista ja riisuttua, aivan kuin Nuortevan vankisellin olot. Viimeisen kohtauksen jälkeen tajuaa päästävänsä uloshenkäyksen jota on pidätellyt jo pidemmän aikaa. Ja sitten alkaa päässä pyöriä tuhannet kysymykset.

Kerttu Nuortevan tarina, kuten se elokuvassa esitellään, on tarina ihmisestä joka on ideologiansa vanki. Vangittuna vakoilusta Neuvostoliiton hyväksi, Nuorteva pitää kiinni ensiksi peitetarinastaan, sitten kommunistisesta ideologiastaan. Nuortevan ideologia tuntuu vahvalta, mutta katsoja jätetään kysymään onko se laskelmoinnin tulosta, ideologia joka oli pakko omaksua selvitäkseen hengissä Stalinin hirmuhallinnossa, tulos aivopesusta vankileirillä vai kirkasotsaista uskoa parempaan tulevaisuuteen ja onko sillä edes väliä? Nuorteva murtuu kuulusteluissa vasta tavattuaan Poika Tuomisen, joka, kuten Kerttu Nuorteva, on nähnyt Stalinin terrorin, mutta jolla on ollut mahdollisuus ja hengen vahvuus irrottautua ja kääntää selkänsä Stalinin kommunismille. Nuortevalle kommunismi on ollut sekä tuhon aiheuttaja että pakote siitä ulos, täydellinen vankityrmä. Joka tapauksessa, jossain vaiheessa sekin joka meitä on satuttanut ja tuhonnut on meille tuki ja turva, jos se on aina asia joka on jäljellä. Sama teema, ilman sitä lopullista uloshengitystä, näkyy Francois Truffautin Adele H.-elokuvassa, jossa päähenkilö uhraa kaiken, mielenterveytensäkin, rakkauden vuoksi, vaikka rakkauden kohde torjuu hänet kerta toisensa jälkeen. Lopulta Adelen ahdistus on niin suurta että ainoastaan rakkaus pitää hänet hengissä. Ja silloin tunteen kohde menettää merkityksensä, tunteesta tulee itse tarkoitus.

1 kommentti:

  1. Någon Annan - yks Anna7.3.2010 10.15

    Hienoa, että palautit mieleeni Kuulustelun! Kävin katsomassa sen viime syksynä kaupunkilomallani Turussa (kun pääsi maalta - and I'm talking MAALTA - kaupunkiin, piti tietty kokea kaikki kaupungin huvitukset; etninen ravintola, elokuvateatteri, baari). Oli kyllä äärimmäisen vaikuttava elokuva. Olen tutustunut aika paljon Neuvostoliiton historiaan, joten kiinnostava myös siksi. Täytyy ilmeisesti lukea tuo kirja. Tulipa muuten aiheesta mieleeni, oletko lukenut Aino Kuusisen elämäkerran (Jumala syöksee enkelinsä, muistaakseni)? Luin sen samoin viime syksynä, ja täytyy sanoa, että Aino Kuusinen on kyllä yksi kiinnostavimmista suomalaisista historian henkilöistä. Teki mieli kirjoittaa "historian naisista", koska Aino Kuusisessa on jotain niin perinaisellista. Jossain kirjassa Aino Kuusiseen viitataan sanoilla "kominternin koketein kissa". Grauh! Jos et ole lukenut, suosittelen!

    VastaaPoista