Shopping!

Yllättäen on tullut hiukan myös shoppailtua, ihan vain jo senkin takia, että suuret tavaratalot ovat nähtävyyksiä sinänsä (kröhöm) ja suurien vaatekauppaketjujen toimintaa on aina noin tieteelliseltä pohjalta mielenkiintoista seurata (tuplakröhöm). Täällä myyjien palkka koostunee pitkälti komissiosta, jonka takia kaikki ovat hyvin palvelualttiita (välillä rasittavuuteen asti) ja ilmoittavat nimensä auttaessaan löytämään jonkun vermekkeen, jotta sitten kassalla tietää mitä vastaa kun kassaneiti kysyy "Did anyone help you todaaaaay?". Yleensä he myös kysyvät mikä sinun nimesi on. Tajusin tavattuani nimeäni myyjätytsille päivän ajan ettei minulla ole mitään syytä ilmoittaa oikeaa nimeäni joten olen nyt ollut pari päivää välillä "Rachel" ja välillä "Lakeesha". Ja oih. Tottakai sitä on tullut osteltua vähän kaikkea, kun vihdoin päälleni mahtuu muutakin kuin se kokonumeroista suurin. Tosin se johtuu ilmeisesti amerikkaisten yleisestä "suuriluisuudesta" kuin siitä että olisin viimeaikoina laihtunut.

BEST JOB EVER!
Bergdorf Goodmanilla näin myös ehkä maailman parhaillman työn ikinä. Se yhdistää kaupanmyyjän, vartijan ja mallin töiden parhaat puolet! Tavaratalossa käyskenteli zombimaisesti parimietrisiä malleja ihan tavallisen kansan seassa, pukeutuneina huippumuotiin ja kantaen pieniä pleksilevyjä jotka ilmoittivat kenen suunnittelijan asusta oli kyse. Sinänsä varmasti toimivaa markkinointia, varsinkin kun nykymuoti suosii kevyitä, valuvia ja muodottomia vaatteita, jotka eivät näytä oikein miltään henkarilla, mutta heräävät eloon mallikropan päällä. Ajatelkaa, saa pyöriä päivät pitkät Bergdorf Goodmanilla palkkaa vastaan luksuskuteissa! Samalla ei tarvitse palvella asiakkaita (koska mallit olivat niin pelottavia ilmestyksiä että heiltä ei kyllä hevillä uskaltaisi kysyä missä vessat sijaitsee) ja voi sivusilmällä checkata kaikki uusimmat myyntiartikkelit kuhan yleisilme pysyy miellyttävän zombimaisena!

FOOD!
Herramunjee, tämä kaupunki lihottaa minut. Chicagon lentokoneeseen päästessäni minun täytyy maksaa ylämääräistä pakaaseistani ja itsestäni. Pastramisandwichit ovat järjettömän kokoisia, pizza käsittämttömän hyvää ja eilen kävin vaihtelun vuoksi intialaisessa jonka alkuruoassa oli jokin makuyhdistemä jota en ollut ikinä ennen maistanut. Ja kun koko päivän kävelee, niin voi hyvällä omallatunnolla syödä pari kertaa päivässä napansa täyteen. Ja sitten cupcakeja ja Financier-leipomon ranskalaisia leivoksia täyttämään kolot jotka mahdollisesti jää mahaan. Ja parasta tässä on se, että kaikki mikä on tarkoitus olla kuumaa todellakin on sitä ja kaikki kylmä on järjettömän kylmää. Pasilan aseman K-kaupasta sai ennenmuinoin erinomaisen kana-homejuustoleivän lounaaksi, mutta minun piti aina pyytää pitämään sitä grillissä vähän ekstrapitkään, koska muuten koko hoito oli vain haaleanlämmin. Täällä sitä ongelmaa ei ole, pizzanpalat lämmitetään niin kuumiksi että niihin juuri ja juuri uskaltaa tarttua ja joka ikisessa kulmassa myytävät juotavat ovat aina niin kylmiä että itselleen saa kehitettyä jäätelöpäänsäryn. Kuulostaa ehkä kivuliaalta, mutta mielummin näin päin kuin kaikki hiukan haaleana.