Trotski

Oulussa on se hyvä puoli että tämä on pienen pieni kylä. Keskusta on kolmen korttelin kokoinen, spurguja on vain muutama ja ne oppii tunnistamaan vuodenkierron aikana jne.

Olen kulkenut nyt kesästä asti bussilla töissä ja oppinut tunnistaman saman aamubussin tyypit. Ja sitten Leon Trotskin, aivan huikaisevan söötin kaksimetrisen miehulin joka kesän ajan kulki samalla bussilla töistä kaupunkiin ja kävi syömässä samassa työpaikkaravintolassa. Kaksi metriä, tumma kortsnaggat hiuskuontalo, täysparta ja maailman ehkä sööteimmät trotski-silmät. Aina bussiin noustessani bongasin Trotskin jostain takapenkistä (helppoa, kun se on niin pitkä) mikä tietysti aiheutti jumalattoman kikattelu-ja punastelukohtauksen. Sitten tuntui että Trotski hankki auton vältelläkseen minua, mutta onneksi sen piti sentään syödä. Joskus näin tyypin myös Anttilan k-marketissa, siinä suodatipussien välittömässä läheisyydessä ja tänään, oih, katseemme kohtasivat Anttilan liukuportaissa. Tai siis minä bongasin Trotskin ja se pälyili epävarmasti ympärilleen. En edes tajua mikä siinä saa minut aina niin hämilleni, yleensä vain kai se tunne siitä että ei helvetti, tuossa se taas on, en kai vaan taas mene hämilleni. Kierre on valmis. Olen idiootti. Lähestymiskieltoa odotellessa.