Olenko säälittävä, olenko?

Joskus teininä sitä toivoi tapaavansa jonkun joka veisi minut New Yorkiin ja Pariisiin ja naurasi mun jutuille ja osaisi puhua taiteesta ja politiikasta ja työskentelisi jossain mielenkiintoisessa virassa YK:ssa. Sitten tapasin kultarakasihanan ja tajusin että ehkä se oli tärkeintä että joku vain nauroi mun jutuille. Ja nyt näinä musertavan yksinäisinä sunnuntaina toivon vain että joku ottaisi minut kyytiin ja käytäisiin ABClla kahvilla ja se ei ihan hirveästi vihaisi mun juttuja.