sunnuntaina, tammikuuta 01, 2017

Nyt on kova!

Ylen Areenaanhan on tunnetusti ladattu nyt kansan suosikkiohjelmia männävuosilta. Mutta oletteko huomanneet että niiden joukossa on nuortensarja 16, eli suomenruotsalainen megailmiö vuodelta 1993?! SUKUPOLVIKOKEMUS! YHTENÄISKULTTUURI! Olin 14 kun sarja alkoi ja ilmeisesti ihan kohderyhmää siis, mutta voi että se oli ihan älyttömän määly ja häpäsy. Joten tottakai nyt yli kaksikymmentä vuotta myöhemmin olen maratonina katsonut kaikki jaksot, ja nyt sattuu päähän. Ohjelma on juuri niin häpäsy ja määly kuin muistan, juonet poukkoilevat ja jäävät kesken, dialogi on paikoitellen tahattoman koomista enkä vielä kaikkien jaksojenkaan jälkeen muista kuka oli Anita ja kuka Carita. Pahinta on tietty se että heppoisten teiniongelmien ratkomisen keskellä päähenkilöt myös ratkeavat laulamaan paikoittain aika kunnianhimoisissa "musiikkivideoissa" (ne oli kato sillon pop).Toisen jakson jälkeen hypin musiikkivideoiden yli, kun niiden musiikki itsessään oli aika surkeaa. Paitsi kuudenteen jaksoon on piilotettu bonus! Musiikkivideo jossa laulaa tenavatähti Cristoffer Romberg!

Hyvää sarjassa on se että ainakin nuorten alkoholin käyttö kuvataan realistisesti ja ilman että siitä aiheutuu jokaiselle jonkinlainen turmio ja kuolemanspiraali. Ei varmaan enää voisi yle näyttää nuortensarjaa jossa 16-vuotiaat juovat kaljaa ilman että se itse kaljanjuonti olisi se hirvittävä ongelma jota yritetään ratkoa. Tai ei kai ne 16-vuotiaat enää edes juo. Paitsi jotain pumpkinspicelatteja. Toinen hyvä puoli sarjassa on sen karmaiseva kyky arkistoida 90-luvun alun nuorisomuotia, wait! I will make screencaps!
Kaikki oli ylisuurta:

 Seksi ja kivipestyt vaatteet olivat aika keskeisiä aiheita sarjassa. Miten noitten ylisuurien kerrosten alta kokonainen sukupolvi löysi ihoa on tosin edelleen mysteeri:

 Mitä enemmän kuvioita, sitä onnellisempi paita. Mulla oli tuon hairahtaneen muidun metallirinkulavyö. It was awesome. Totes voisi Kylie Jenner pitää tota outfitia nyt, tosin sillä olisi toi keltaisenkin paidan vetoketju auki.
 90% tytöistä oli jonkinlainen polkkatukka tässä sarjassa ja WTF, FST?! (odotan jo että löydän tämän screencapini ylilaudalta)
Ylisuuria vaatteita kompensoi extratiukat t-paitojen suuaukot:
Lisää kivipestyjä paitakuviota ja mun ilme tätä sarjaa katosessa:
Mutta sehän on iki-ihana Riko Eklundh:
Onnellisia katseluhetkiä!


0 kommenttia:







Lähetä kommentti