Arvatkaa mikä nyt ärsyttää?

Ihmiset jotka ovat niin parkkiintuneita ettei "mikään enää tässä maailmassa yllätä, hei". Kato sen verran on kierretty tahkoo että ei se paljon hetkauta jos saan selville että naapurin mies on pettänyt vaimoaan tai itsemurhapommittaja on räjäyttänyt itsensä Tel-Avivilaisessa kahvilassa tai kaakota saa nykyään valmiiksi sekoitettuna maitoon. Miten sellaiset ihmiset elää? Mikä niitä liikuttaa kun kaikki on jo koettu (ainakin omasta mielestä) ja sen jälkeen kaikki on vain same old, same old. Ainoat kiksit saadaan siitä että muiden kahvipöytäkeskustelut voidaan nullata sanomalla "no onko tuo nyt ihme, onhan näitä nähty ennenkin". Perkeleellisen tylsää elämää olisi sellanen jos ei enää uudet suklaapatukkamerkit ja sipsimaut kaupassa nostaisi mielenkiintoa tai uutisjutut intialaisten tulvien uhreista herättäisi myötätuntoa.

Kerran melkein sössin työhaastattelun kun haastattelun jälkeen pomo vei minut huikean korkealle tasanteelle josta näki alapuolella työskentelevien työntekijöiden työpisteiden kukkamaiset muodostelmat. Kaikki oli harmonista sinisen, harmaan ja mustan sävyjä. Ihmiset kumartuneina näyttöpäätteittensä ylle. Töräytin, haastattelun loppumisesta helpottuneena, "voih kun kaunista" ja pomo katsoi minua hiukan vinoon. Minua hävetti, mutta jälkeenpäin en tajunnut miksi. Eikö kauneutta saa nähdä kuin taideteoksissa? Silloinkin minua pidettiin tyhmänä kun vaahtosin kuinka kauniit pakkaukset Valion Sweet Season jäätelöissä oli.