Daddalie est disparu? no no!

Rapotoinpa nyt viimepäivien huikean jännittäviä tapahtumia. Keskiviikkona kohtalon viisari heilahti niin että istuin hammaslääkärin vastaanotolla valmiina luopumaan neljästä, niin kovin rakkaasta, mutta reikäsiestä viisaudenhampaastani. Mitenkään rauhallisin miettehein en siellä istunut koskapa ajatus hammaslääkäristä saa minut yleensä hyperventiloimaan. No kuitenkin, tämä prosessi alkoi jo joulukuun puolella ja olin jotakuinkin tottunut ajatukseen. Sain jotain rauhoittavaa/unettavaa lääkettä suoraan suoneen joten itse operaatiosta en muista mitään. Seuraava vuorokausi olikin sitten silkkaa tuskaa. Kieli oli puudutettu, kuten myös molemmat posket ja etuleuka, joten en moneen tuntiin huomannut jos suustani valui verta. Kaunista. Niellä ei pystynyt ennekuin turvotus laski noin 5 tunnin kuluttua mutta suuhun asetetut ideaalisiteenpalat tuntuivat absorboivan kivasti kaiken syljen muttei verta. Onneksi kultarakasihana oli kotona pitämässä huolta. Torstai meni omituisessa lääketokkurassa (aaah, kolmiosärkylääkkeitä...) vaikkakin verenvuoto loppui yön aikana. Turvoinneilla poskilla näytin fat Monicalta. Nälkä oli poskiin kauniisti sointuen aivan uskomattoman suuri. En ole tietenkään koskaan elämässäni nähnyt oikeasti nälkää mutta haaveilin silti tirisevän kuumasta sisäfileepihvistä lohkoperunoilla, pizzaleivästä jonka päällä olisi runsaasti oliiviöljyä, tomaattia ja paksuja parmesanlastuja ja ihan kaikesta joka on yleensä liian suolasta minun makuun. Ja ruisleivästä. Ruisleipää vedän heti kun hampaat kestävät, paljon ja paksulti voideltuna. Perjantaina uskaltauduin maistamaan jotain haalean lämmintä, nimittäin valion vuohenjuusto-tomaattikeittoa, ja voi pojat se oli hyvää. Muuten olen elänyt lähinnä hedelmäsoseilla, jacky makupaloilla ja minttujäätelöllä. Alan oikeasti arvostaa sitä että minulla on varaa syödä yleensä sitä mitä tekee mieli. Tänään sitten jäystin annosta normaaleja ranskalaisia noin 20 minuuttia, koska mieleni teki edelleen jotain todella suolaista ja ranskalaisilta maistuvaa. Suunnilleen puolet annoksesta pystyin syömään kunnes leukaperät olivat jo niin kipeät että enempää ei voinut syödä. Sitäpaitsi pelkäsin että ranskismössö avaisi haavat. Kokeilkaa joskus syödä ranskiksia niin että suunnittelette koko ajan miten se ranskisenpala siirtyilee suussa ja varotte ikeniinne kaivettuja kuoppia. Voin luvata että koko ranskiks maistuu aivan pahvilta. Olen tänään myös kokeillut vetiseksi keitettyä parsakaalia jota olikin helpompi jäystää. No niin, tinkerty-tonk, ystäväiseni! Huomenna seuraava osa tirisevän jännittävästä jatkotarinasta: Mitä daddalie pystyi tänään syömään!