Elokuussa 2005 heräsin omaan huutooni

useamman kerran saman viikon aikana. Totuus on että olen jo parin viime vuoden aikana nukkunut huonosti. Unettomuus ei vaivaa, mutta käsittämätön unielämän vinksahtaminen alkoi joskus pari vuotta sitten jolloin aina aamuyöstä näin sellaista unta että kultarakasihana, joka silloin asui luonani, löi ja satutti minua kun nukuin. Vaikka näin samaa tai samankaltaista unta melkein joka ikinen aamu ennen heräämistäni, jotenkin että myöntänyt itselleni että se oli vain unta. Ihan niin kuin ne unet olisivat säilöytyneet väärään osaan päätäni, sinne minne oikeat muistot kuuluvat mennä. Pari kertaa aamuisin olin kuitenkin aika lähellä etten ratikkapysäkillä valinnut toista ratikkaa ja hurruutellut suoraan poliisiasemalle tekemään rikosilmoitusta, niin varma olin. Nykyään sitten herään siihen että huudan. Tai hakkaan päätäni lattiaan. Yhtenä aamuna heräsin suihkusta, ympärilläni 1x1cm palasiksi revitty viime viikon Menaiset. Kutarakasihana ei enää halua nukkua luonani kun riuhdon ja huudan unissani eikä minua saa hereille. Onneksi täysin harmitonta, nettisivujen mukaan. Ja unet sitten. Niitä on enää muutamaa lajia: Unia joissa nukun, herään ja kiipeän ikkunalaudalle ja heittäydyn alas. Tämän unen tajuan saatuani karmean vertigo-kohtauksen pestessäni ikkunoita joskus keväällä. Unia jossa fyysinen olemukseni liukenee ympärillä olevaan, yleensä katuun. Hitaasti jalat ja kädet sulaa ympärillä oleviin esineisiin kunnes niitä ei enää lopulta erota sulamiskohteestaan ja minä itse olen yhtäkkiä kaikkialla: silmäni osana puden latvoja, jalkani asvaltin sisällä, keskivartalon ohiajavan auton kyljessä. Sitten näen realistisia unia joissa minua syytetään jostain täysin käsittämättömästä, kuten että se on minun syy että espalla on marimekon liike, vaikka saksalaisturistit eivät pidä siitä. Joskus kyllä vielä näen ihanan mukavia realistisiakin unia. Kuten juuri äsken, näin unta kirkosta jossa vierailin eilen ja unessa kaikki ystäväni leijuivat kirkon katon rajassa ja minä leijuin myös vuoron perään toiselta toiselle. No se ei ollut kauhean realistista, mutta mukavaa. Ugh. Mikä minua vaivaa? Kamalan rasittavaa tälläinen, varsinkin kun painajaisten jälkeen ei enää nykyään tule herätessä ihana helpottunut olo, vaan karmea, ahdistunut olo. Väsyttävää myöskin, en koskaan enää herää virkeänä uuteen aamuun niinkuin aamumuromainoksissa. Meikä on lopussa.