tiistaina, elokuuta 31, 2010

Tulipa mielenkiintoinen dokkari ykköseltä: Mennyttä etsimässä: Idänkaupan kääntöpuoli.

Suomen idänkauppa on aika ainutlaatuinen tarina taloushistoriassa. Sosialististen satelliittivaltioidensa lisäksi Neuvostoliitto kävi vain Suomen ja Intian kanssa bilateraalikauppaa. Suomi möi kaikkea Neuvostoliittoon kaikkea alushousuista suuriin rakennusprojekteihin ja Neuvostoliitto maksoi takaisin lähinnä ylihinnoitellulla raakaöljyllä. Kansan elintaso nousi kohisten ja suomalainen laatu oli Neuvostoliitossa käsite. Kun clearingkauppa loppui kuin veitsellä leikaten, oli lopputase Suomelle rankasti tappiollinen. Idänkauppaa käyneet yritykset kaatuivat ja alkoi se turruttava talouslama, jonka psyykkisiä vaikutuksia sen läpi käyneille sukupolville ei kukaan vielä tiedä.

Dokumentti loppuu siihen pisteeseen jossa historia muuttuu nykypäiväksi. Neuvostoliittoa ei enää ole, ne vahvat henkilösuhteet jotka Suomella oli kauppapoliittisiin kabinetteihin, ovat joko kuolleet tai siirretty eläkkeelle. Ja virallisestihan kauppa on Venäjällä vapautunut. Tunnetustihan clearing sitoi Suomen Neuvostoliiton valtapiiriin poliittisesti, mutta olisi myös mielenkiintoista tietää mikä on idänkaupan perintö Suomen taloudelle ja bisneskulttuurille. Harvoihan meillä on tilanne jossa sekä alushousuja että voimalaitoksia valmistavat firmat voivat menestyä täysin samalla reseptillä, navigoimalla nerokkaasti tässä vapaan markkinatalouden ja suunnitelmatalouden yhdyskanavassa jossa idänkauppa oli Suomen oma laajennettu sisämarkkina, missä samoista kiintiöistä kilpaili vain muut suomalaiset firmat. Ainostaan joillekin suurille kiintiöiden ulkopuolisille rakennusprojekteille Neuvostoliitto haki tarjouksia myös esim. Ruotsista. Ja kuluttajaahan ei neukkumarkkinoilla paljon tarvinnut miettiä, kunhan sai äänensä kuuluviin kun kiintiöstä päätettiin ja sitten osasi jallittaa kotimaiset kilpailijat. Mitä tästä jäi käteen suomalaisten yritysten johtokunnan kokouksiin ja päätöksentekoon? Olemmeko me oikeasti idän asiantuntijoita, lopultahan 80-luvulla idänkaupasta riippuvaiset yritykset joutuivat monella alalla kilpailemaan hinnalla, joka on sitten se pahin kuolemankierre? Osaammeko arvostaa muuta kuin suunnitelmallisuutta ja pitkiä sarjoja? Elääkö vielä jossain usko siihen että suomalaisella laatuleimalla voi myydä ylihintaista paskaa ja sitä vielä ostaa joku muukin kuin toinen suomalainen? Osaako meillä esim. rakennusyhtiöt, jotka samaan aikaan rakensivat Neuvostoliitossa satelliittikaupunkeja ja kotimaassa nopeasti kaupungistuvan yhteiskuntamme metsälähiöitä, ottaa loppukuluttajan tarpeita huomioon? Osaammeko me myydä mitään joka ei ole jonkun kiintiössä jo valmiiksi?


0 kommenttia:







Lähetä kommentti