sunnuntaina, elokuuta 28, 2011

Flow-festariraportti.

No ei vaiskaan, en ollut Flow-festareilla, mutta koska kaikki coolit bloggaajat oli, niin halusin hetken aikaa tuntea miltä tuntuu kuulua cooliin sashimijengiin. Sen sijaan olin Tel Avivissa. Hiphei!


Tel Aviv oli uskomaton. Kaupunki on paikoin järkyttävän ränsistynyt, likainen ja ruma, kaoottinen ja väsynyt, mutta se on jostain syystä myös ehkä hurmaavin kaupunki jossa olen koskaan ollut. Kaupunki oli täynnä mukavia ihmisiä, tyylikkäitä pikku putiikkeja, ihania kahviloita, mahtavaa ruokaa (FALAFEL, I LOVE YOU!) ja rantakaupunkiin sopivaa rentoa meininkiä. Johtunee osittain Israelin ja Suomen väestöpyramidien eroista ettei koko Tel Avivissa tuntunut asuvan yhtään yli nelikymppistä (paitsi taksikuskit, ne olivat järjestäen vanhoja äijiä) tai ainakin heillä ei ollut lupaa käyskennellä kaupungin keskustassa. Sen sijaan kaupunki oli täynnä upeakroppaisia miehiä ja tuubitoppineitokaisia. Eikä mikään ihme että kaupungin epävirallinen pukukoodi oli tuubitoppi ja pikkuruiset farkkusortsit*, keskipäivällä lämpötila kohosi järjestäen yli 30 asteen (Vesalle siis tiedoksi että wearasin the shitin out of meikäläisen vihreet mikrosortsit) jolloin oli pakko painua pariksi tunniksi hotellille katsomaan intialaisia saippuaopperoita telkusta. Hotellini oli onnellisesti aivan Dizengoff-aukiolla, eli näin joka päivä kaupungille lähtiessäni sen suihkulähteen jonka takia alkujaan edes kaupunkiin olin päättänyt joku päivä tulla. Sellainen nähdä-ja-voi-kuolla-päähänpinttymä. Tosin, kuten niin moni asia Tel Avivissä, se oli tällähetkellä vähän huonossa hapessa.
Ei tietoa korjataanko tuo entiseen loistoonsa.

Kaupunki on laajalle levittäytynyt, mutta silti jotenkin säilyttänyt ihmismäisen perspektiivinsä, talot ovat pitkälti alle kymmenkerroksisia (pl. summamutikassa ympäri kaupunkia tiputetut pilvenpiirtäjät ja rannan hotellikolossit) ja vanhemmissa osissa kaupinkia on englantilaisen pikkukylän fiilis, pääkatuja on muutama joille ovat keskittyneet liikehuoneistot, sivukadut sen sijaan ovat täysin pihakatuja.

Toinen syy ikuiselle hingulleni Tel Aviviin oli sen Bauhaus-keskusta. Missään muualla maailmassa ei ole niin laajaa Bauhaus-tyylisuuntaa edustavaa rakennuskokoelmaa muutaman korttelin säteellä. Vaikka tämä on UNESCOn maailmanperintökohde, kaupunkin on laajentunut niin nopeasti ja ilmeisesti kämpistä on ollut kova pula, koska alue on paikoin hyvin huonossa kunnossa. Taloissa kuitenkin näkyy hurmaavat muodot:



mutta ymmärrettävistä syistä parvekkeista on tehty umpinaisia, seinille on ilmestynyt ilmanvaihtokojeita ja suojaisat pihat on muutettu autopaikoiksi. Ne talot jotka on restauroitu, ovatkin sitten niin kauniita että itku pääsee:

(Tosin nyt kun katon tätä, en voi olla täysin varma onko tämä restauroitu vai vanhan mallin mukaan tehty uusi talo, lollol)


Funkkistaivas.

Bauhas-keskustan eteläpuolella, lähellä Jaffaa on vielä vanhempaa arkkitehtuuria vuosisadan vaihteesta. Tälle alueelle, varsinkin Neve Tzedekiin, on vimeaikoina kasvanut quirkyjä taiteilijoiden ja käsityöläisten keskittymiä ja trendikkäitä pikkubistroja yms. Jaffan ja Neve Tzedekin välissä on myös vanhan rautatieaseman alue jonne on kunnostettu kauppa- ja ranvintolatilaa. Neve Zedekistä ostin jotain mitä vain hullu alkaa kantamaan kotiin ulkomailta, nimittäin päiväpeiton. Mutta katsokaa nyt, eikö tuo ole niin iloinen että siltä kohta katkeaa verisuoni päästä?

(Kyllä, tuo on makuuhuoneeni, reaching new lows in self-exposure)

En sentään koko lomaani maleskellut vain rannalla ja kahviloissa (ihan hyvin olisin voinut, tämä oli minun LOMA!), kävin myös Jerusalemissa jonka tenho hiukan vettyi turistimassoista, joten en kokenut mitään Jerusalemin syndroomaa. Yad Vashem on vaikuttava ja ahdistava muttei kuitenkaan ihan niin synkkä kuin odotin, jossain puiden takana kimmelsi kuitenkin aurinko ja lopulta paikasta ja mieleen toive aurinkoisemmasta tulevaisuudesta.

Tel Aviv ei ainakaan minun vierailuni aikana kärsinyt siitä vitsauksesta joka välillä vaivaa Lontoota ja Pariisia. Turisteja oli hillitysti joten esim. Tel Avivin loistavaan taidemuseoon ei tarvinnut jonottaa. Toisaalta oli aikamoinen shokki olla kaupungissa jossa ei ymmärtänyt 80% mistään kirjoitetusta. Vaikka en osaa vaikkapa italiaa tai espanjaa, Italiassa ja Espanjassa natiivikielisistäkin viesteistä yleensä pystyy tulkitsemaan jotain ihan yleisiä sivistyssanoja tuntemalla. Mutta heprea, no dice. Onneksi katukyltit oli englanniksi, siellä missä niitä nyt ylipäätään oli.

Jos koulussa opetettiin että sionismi käytännössä implementoi monia sosialismin, tai ainakin sosiaalidemokratian, perusperiaatteita Israelissa, niin 80-luvulla alkanut yksityistäminen ja I guess yleinen globalisaatio on aika tehokkaasti siivonnut pois turistille näkyvät esimerkit tästä. Poikkeuksena tässä oli tekstiiliteollisuus, joka aina ollut ollut Israelille aika tärkeä vientiala jota ilmeisesti suojellaan. (Tosin vaatteiden tuonti ainakin EUsta näyttää olevan tullivapaata) Henkkiksen ja Zaran hinnat oli järjestäen parikymmentä pinnaa kalliimmat kuin Suomessa. Toisaalta sitten paikallisten Seppälöiden vaatteet oli valmistettu Israelissa.

Mutta siis Tel Avivissa kannattaa ihmeessä käydä, täydellinen yhdistelmä ranta- ja kaupunkilomaa. Minä tiedän ainakin palaavani.

JOS SIIS MINUA ENÄÄ PÄÄSTETÄÄN MAAHAN! Sen verran epäilyttävä olin rajavartioijden mielestä lähtiessäni maasta. Terrorismivaaran takia turvallisuus on Ben Gurionin lentokentällä viritetty äärimmilleen, mikä on tietysti hyvä asia, kunnes viaton pikkuDaddalie (joka epäonnekseen on juuri ennen matkaa alkanut katsoa X-filejä DVDltä** ja siis hermostuu pienimmästäkin viitteestä maailmanlaajuisiin salaliittoihin yms.) joutuu sen rattaisiin. Check-in tiskelle ei pääse ilman että turvallisuusviranomainen (yleensä joku häiskä joka näyttää siltä että on juuri läpikäynyt äänenmurroksen, älä anna sen hämätä, todellisuudessa se on piinkova psykologinen profiloija) kysyy mikä on ollut matkan tarkoitus, kuka on pakannut laukut yms. normaalit jorinat. Meikä ilmeisesti sweattas bullitseja, tai sitten jokaisen yksinmatkustavan naisimmeisen automaattisesti oletetaan hurmaantuneen jonkun Hamas-terroristin pauloihin ja lupautuneen viemään "serkulle" "elektroniikkaosia" Kannelmäkeen, koska meikän laukut tietysti joutuivat erityistarkastelun kohteeksi. Kyllä, myös se ostamani päiväpeitto rullattiin auki ja tarkastettiin. No mitään ei löytynyt, kunnes pääsin check-inin jälkeen seuraavalle pisteelle jossa passiini lätkäisty viivakoodi aiheutti Windowsin fail-äänen (Oikeesti! Sen epävireisen pianoäänen!) ja ystävällisen käskyn käsimatkatavaroiden tarkistuspisteelle 2 kun kaikki muut saivat valita vapaasti tiskeiltä 4-10. No, ei siinä mitään, lyhyempi jono etc ajattelin. Siinä vaiheessa kun kengistäni sitten löytyi räjähdysainejäämiä alkoi positiivisuus karista. Paikalle saapui lisää tuiman näköistä virkamiestä (varppina Mossadin miehiä!), lisää kysymyksiä matkani tarkoituksesta, miksi halusin lentää juuri Lufthansalla, minkämaalainen kolmas etunimeni on jne. Ja tietysti pääsin siihen mitä he kutsuivat nimellä "full metal" eli kroppatarkistukseen jossa uusi ystäväni Shiri (varppina ei oikee nimi!) hipelöi vähän tarkemmin meikäläisen kropan läpi (shut up, jiiksteri). Kroppatarkistuskopista palatessani näin kuinka kaljupäinen äijä kiiti tyhjän käsilaukkuni kanssa vastapäiseen suuntaan. Ei siinä mitään jos joku haluaa hiplata housunlahkeitani ja rintaliivejäni, mutta käsilaukku vieraan ihmisen kourissa on kyllä hiukan pakokauhua aiheuttava näky. Lopputulema oli se että löysin kauan kadoksissa olleen s-bonuskorttini kun käsilaukkuni koko sisältö käytiin läpi ja miniläppärini ja sen muuntaja pakattiin erillisiin pahviboxeihin ja en saanut niitä matkustamoon vaan ne kuljetettiin ruumassa. Vasta lennon aikana tajusin etten ollut itse paikalla kun läppäri ja muuntaja pakattiin pahviboxeihin, joten helvettikö sitä nyt tiesin mitä koneen ruumassa matkusti meikäläisen nimissä. Ja oh, oh, Helsinki-Vantaalle saapuessani pahviboxeista todellakin löytyi vieraan maan huippusalaista vakoilutekniikkaa!

Tuo ei ole meikän sähköjohto, mutta se oli kiinnitettynä läppärin muuntajaan kun avasin boxin. Ilmeisesti joku takahuoneessa pyörinyt testijohto jolla testattiin toimiko muuntajani kuten piti. Tai salakuuntelulaite joka aktivoituu jos sen lyö kiinni sähköverkkoon. No nyt se on minulla. Black Ops, jos tulette hakemaan, se on makkarini tuolilla tällä hetkellä. Päälle on saatettu heittää pyyhe tai kylpytakki.

Tämän takia siis ei ollut yhteen liioiteltua tulla kolme tuntia ennen koneen lähtöä lentokentälle. Istuskelin aika hermostuneena pitkiä pätkiä käsilaukkuni sisällön kanssa tarkastuspisteellä 2 samaan aikaan kun tyypit testailivat puhelintani ja selasivat kuvia kamerastani. Loppuen lopuksi kaikki olivat kuitenkin todella ystävällisiä, vastauksiani ei kyseenalaistettu ja mitään todella henkilökohtaista ei kysytty (ei tarvinnut huutaa Suomen suurlähettilästä paikalle, tosin olisi ehkä pitänyt, sen toimisto oli samassa ostoskeskuksessa jonne jätin ale-rekkiin aika kivan French Connectionin paidan, olisi saanut tuoda sen samalla) ja jopa pahoittelivat että missasin Tax Free-shoppailut sen venailun takia. Joo, ja en tiedä millä miinakentällä olin käyskennellyt tai miksi mustista balleriinoistani löytyi räjähdysaineita. Tosin sitä ei edes kysytty.


*Paitsi tietysti heillä joiden uskonto kieltää liian ihon esittelyn, heillä oli yleensä vähän pidempi hame ja toppi jonka alle oli puettu pitkähihainen paita. Eli muistutti hiukan (mutta siis vain hiukan ja reilusti vähemmän urposti) Marjo Sjöroosin bondtyttömäistä lookia!Aaah, Ilta-Sanomat, älkää ikinä hukatko tuota sivua. Linkkaan siihen vielä useamman vuoden aina kun on vähänkin aihetta.

**Kyllä, kuulin Battlestar Galactica, kuulin Deep Space Nine, harkitsin jopa Babylon 5:ä mutta sitten päätin että what the hell, en minä tarvitse mitään uusia kokemuksia, mennään vaan suoraan legendaarisimmalle UST-lähteelle.

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa oikeasti aika viehkolta paikalta, tuota lopun lentokenttäepisodia lukuun ottamatta. Harmi siksi, että olen itse aina automaattisesti ruksannut Israelin yli toivematkakohdelistaltani, kun tekee mieli boikotoida koko maata niiden Palestiinan-politiikan sun muun vuoksi... Ja onko siellä ihan turvallistakaan?

    t: Katariina

    VastaaPoista
  2. Kirjoittelin pitkän vastauksen tähän torstaina, mutta postauksessa ilmeisesti meni joku vikaan kun ei tänne ilmestynyt. Non pähkinänkuoressa, kyllä minunkin omatntoa olkutti kantaa palkkapennoset maahan jonka ulko- eikä sisäpolitiikkaakaan voi iha kauhean miellyttävänä pitää. Tosin juttelin parin telttamielenosoittajan kanssa ja kyllä tuli selväksi ettei kansan syvät rivitkään välttämättä tunne politiikan kuvastavan enemmistön mielipiteitä.

    Turvallisuudesta sen verran että nythän siellä on ollut rauhallista ihan viime päiviä lukuun ottamatta. Extra turvatarkastuksia yms. oli vähemmän kuin olin kuullut, Jerusalemissa hiukan enemmän tarkistettiin, mutta Tel Avivissä ainoastaan kauppakeskusten ja isompien hotellien ovilla oli vartija joka tarkisti laukun sisällön. Tuollainen yleinen turistiturvallisuus tuntui korkealta jos nyt tunteeseen voi luottaa. Vaikka rantakaupunki on kyseessä, niin paikka ei kuitenkaan ole pelkkä turistikohde, vaan ihan oikea kaupunki, joten massaturistiaurinkorantojen ongelmia ei näkynyt. Perässähiihtelijöitä ja huutelijoita ei ollut, kukaan ei tuntunut huijaavan ja pimeälläkin yksinäinen naisturisti tunsi olevansa turvassa, mutta minähän pyörin vain keskustassa jossa oli aina muita ihmisiä liikkeellä. Jerusalemissa oli välillä niin hirveä tunku nähtävyyksien ympärillä että siellä hiipi pieni pelko lompakon puolesta. Tavalliset matkavakuutuksethan ei korvaa jos asiakkaalle tapahtuu jotain Jerusalemin vanhassa kaupungissa, joten siellä kai laskennallisesti vaara joutua pommin tielle on suurempi, utta kyllä paikka on sen verran vaikuttava että kuolemanpelko aika äkkiä unohtuu. Pelko taivaspaikan varmuudesta sentään saattaa joillekin iskeä. Tai tunne uskontojen "general älyttömyydestä" kuten kultarakasihana olisi asian non-pcsti maininnut.

    VastaaPoista