Minä olen siitä(kin) ihan räiskyvän spektaakkelimaisen erikoinen ihminen, etten ikinä lapsena mankunut mitään lemmikkiä itselleni. Tajusin jotenkin että niistä olisi enemmän huolta kuin iloa ja pelkäsin että jos minulla olisi joku gerbiili tai kani, se olisi aina kipeä ja vanhempani olisivat siitä ja sen hoitamisesta minulle kokoajan vihaisia. En oikein ymmärtänyt mikä lemmikkiien funktio oli, joku häkissä kyhjäävä gerbiili jonka olisi voinut ottaa välillä syliin, tai koira joka läähättäisi ja jota pitäisi viedä koko ajan lenkille. Kissat olivat mielestäni aika vinkeitä, mutta niistä tuli aina sellainen olo että ne oikeesti ylenkatsoivat minua. Joten lemmikkien hoivaamisen sijaan katselin telkkua. Näin aikuisena alkaa tuntua siltä että katselin aika paljon telkkua aika monen asian sijaan.

No nyt räjähti pleksiin sellainen lemmikki että oksat pois! Tämä kelpaisi minullekin!
JERBOA!



Naama kuin Anne Hathaway, korvat kuin kruununperillisellä ja kroppa kuin photoshoppaus!

Oh, scratch that, en halua jerboaa, HALUAN OLLA JERBOA!

Btw, ei vieläkään soittoa Stockalta.