lauantaina, joulukuuta 08, 2012

The sad saga continues

Soitin sitten tiistaina Stockmannin HELP-linjalle jonka puhelinnumero oli niitattu takuukuittiin ja jossa luvattiin auttaa kaikissa teknisiin laitteisiin liittyvissä ongelmissa. Tyyppi puhelimen toisessa päässä oli todella ihana, uskoi minua kun selitin kaikki tekemäni toimenpiteet ja epäilin että kyseessä ei oli vika minun pääkopassa, naurahti kohteliaasti flirttailulleni ja lupasi palata asiaan saman päivän aikana. Pari tuntia myöhemmin puhelin soi. Ihanaa! Mutta se ei ollutkaan Stocka, vaan joku sijoitusfirma joka halusi bookata minulle tapaamisen heidän sijoittamisen ammattilaisen kanssa. Sanoin että turha minule on soitella, olen köyhä, jolloin myyjä vaihtoi taktiikkaa ja sanoi että heidän asiantuntijansa voisi järjestää minulle "hiukan liikkumavaraa". Ajattelin että hiukan liikkumavaraa sulla on housuissas ja hätistelin tyypin pois koska Stocka saattaisi soittaa hetkenä minä hyvänsä! No ei soittanut koko päivänä, eikä keskiviikkona ja torstaina oli itsenäisyyspäivä. Perjantaina sitten lounaan jälkeen soitin takaisin ja sain selittää koko asiana taas alusta alkaen uudestaan. Taas tyyppi lupasi soittaa, mutta eipä ole kuulunut....


0 kommenttia:







Lähetä kommentti