maanantaina, joulukuuta 03, 2012

My life is updating, please do not switch off your computer.

Olenko sanonut että olen kevyesti turhautunut tuohon Asus EEEEEEEEPCheni, joka on ihan kiva matkoilla, mutta päivittäisessä käytössä on hiukan liian pieniruutuinen ja hiiidas- joka ikinen kerta kun haluan tarkistaa iltasanomien etusivun, minun pitää ensiksi scrollata ruutukaupalla jotain bannerimainosta pois.

Joten sunnuntain kunniaksi päätin käväistä hankkimassa uuden läppärin. Harkitsin vakavasti bussireissua Verkkokaupan myymälään Kaakkurin ghettoon, olin katsonut jo googlemapsista miltä poistumispysäkin ympäristö näytti ja kaikkea, mutta sitten ajattelin että mitä helvettiä, saahan noita koneita lähempääkin. Ajattelin nimittäin että hankin jonkun haistapaskaviidensadan heittokoneen. No sellaista sitten yritinkin löytää Kodin1sestä. Minulla oli vain pari kriteeriä, koneessa täytyi olla DVD-soitin ja vanhanaikainen verkkokaapeliliitäntä ja koneen itsessään ei pitäisi näyttää norsun istukalta. Aika vaikeita kriteerejä noin niinkuin läppärivalmistajien täytettäviksi. Kodin1sessä oli jonkinlainen konevaje ja kun en löytänyt sopivaa mallia niin häivyin ja painuin Raksilan Citymarketiin. Minä, ostamassa läppäriä Raksilan Citymarketista. Esi-isäni katsoivat taivaista ja pudistivat päitään; ooh, kuinka alas voikaan Daddalie vajota. No, Citymarkeissa oli kaksi ihan varteenotettavaa haistapaskamallia, mutta toisessa ei ollut virtaa ja toistakaan ei löytynyt hyllystä. Rahjustin asiakaspalveluun ja sieltä kaivettiin sitten joku tyyppi jonka mukaan siihen toiseen koneeseen ei edes saada virtaa. PROTIP! Jos te Citymarketit pelkäätte että verkkokaupat vievät teidän bisneksenne, niin kannattaisi ehkö panostaa niihin kahteen etuun joita teillä on verkkokauppoihin verrattuna: mahdollisuuteen hiplata tuotteita, ja mahdollisuuteen saada tuote käsiin ilman toimitusaikaa. No ei mitään ostetaan sitten se toinen. Tyyppi lähtee hakemaan konetta varastosta koska ilmeisesti Oulukin on jo täynnä pirihuoria ja muita pitkäkyntisiä joiden takia läppäreitä ei voi pitää hyllyssä. Palaa tyhjin käsin. Viimeiset kaksi on myyty samana päivänä. Voi paska, ja joo en halua tietää onko niitä Kaakkurin tai Ruskon Citymarketissa, koska jos minulla olisi käytössä yksityisauto, olisin jo hurauttanut sinne Verkkokauppaan.
Ostin sitten kasan ruokaa lohdukkeeksi ja kotimatkalla alkoi henkinen taistelu. Sieluni toinen puoli halusi mennä Stockmannille ja toinen puoli oli ehdottomasti sitä vastaan. Olen nimittäin alkanut inhota itseäni kun tajuan kuinka paljon keskitän ostoksiani Stockalle. No, päädyin sitten kuitenkin koukkaamaan Stockan kautta vaikka ostoskassissani oli maitoa ja juustoraastetta joiden pelkäsin pilaantuvan. Ja siellähän se oli, ihana uusi säihkyvä koneeni. Rakkautta ensisilmäyksellä. Vartissa kaupat.

Ja mitä vielä, olisi ehkä pitänyt vähän harkita. Uusi Windows 8 on Ä-L-Y-T-Ö-N. Tuhrasin varmaan tunnin aikaa opetellessani sipaisemaan ja hinkkaamaan valikoita oikein. En jumalauta tarvinnut ohjekirjaa Commodore64sesta Windows 3.1 sirryttäessä, en saatana luullut tarvitsevani sitä nytkään, kun Microsoftilla on armeijallinen käyttökokemusguruja. Ihan naurettavaa. No sen vielä kestäisi, mutta IE10, voi jumalauta. Tajuan että kukaan ei enää osta läppäreitä ja kaikilla on vain kosketusnäytöllisiä tabletteja (tosin siinä vaiheessa kun minä siirryn tabettiin, voitte jättää hyvästit näille maratonblogipostauksille) mutta ihan oikeasti, onko se rikollista jos haluan että nettiselaimen osoiterivi näkyy näytössä kokoajan? Ette voineet edes antaa sitä vaihtoehtoa meille jotka ovat juuri siirtyneet pienestä miniläppäristä megalomaanisen isoon näyttöön johon tuntuu mahtuvan kerralla koko internet? Joo, imutin sitten Firefoxin.

Ja yritin copypasteta jotain. Selvisi miksi WIN8 on niin eeppisen paska. Oli pakko ottaa vähän kiroiluja takaisin ja keksiä uusia, koska tajusin että hiiren virkaa toimittavan kosketusalueen näppäin-osuudet eivät reagoineet mihinkään. Ei vasen, ei oikea, ei jos vaihdoin niiden paikkaa. Ei jos päivitin ajurin. Eikä Windowsin melkein tunnin kestäneiden päivitysorgioiden jälkeen. Erillinen hiiri kyllä toimi oikein. Mailasin Asukselle. "Kannattaa pyytää jälleenmyyjää vaihtamaan kone."




1 kommentti:

  1. Hommaat nyt semmosen äplemäk-tietämyslaitteen, ni ei tarvi kärvistellä!

    Kato Steve ratkaisi tän ongelmakentän sulle valmiiksi ja lähti pois. Ei jääny kuleksimaan tarpeettomana. Jämpti miäs.

    VastaaPoista