maanantaina, tammikuuta 19, 2004

Kaikkea sitä näkee, kun vanhaks elää

Estrella on lanseerannut extrarapeat upmarket-sipsit. Gourmet-nimikkeen alla myydään kahta eri sipsimakua, merisuolapippuria ja paprikajotain. Joskus luin ruotsalaisen tutkimuksen jonka mukaan sipsejä syö eniten alempi keskiluokka. Sen jälkeen aina kun olen syönyt sipsejä on tuntunut että jalkaani kasvaa huomaamatta nappiverkkarit. Sitten muistankin että ei ne olekaan verkkarit vaan isot läskit! No anyway, merisuolapippurisipsit oli ihan hyviä. Estrella yrittää muuten brändätä lihasten käytön, pussin takana oli opastava kuva siitä kuinka pussi avataan. Käsien liikettä kutsuttiin nimellä Estrella-rycket!. Ei voi sanoa muuta kun että voi LOL. No ehkä ruotsalaiset tarvitsevat ohjeistusta sipsipussin avaamiseen, varsinkin ne sipseihin tottumattomat ylemmät keskiluokat jota Gourmet-sipsit yrittää houkutella. "Kattis, hur öppnar man den här pĺsen, dĺ?" "Kära Challe, med Estrella-rycket, förstĺssss!" Ja sitten Kattis ja Challe mussuttavat onnellisena gourmet-chipsejä lähidelistä ostettujen tapaspalojen seurassa pienessä mutta ah, niin kivasti sisustetussa södermalmilaisessa vuokrakaksiossan.

Edit: Juuri muistin että onhan niitä upmarket-sipsejä ennekin ollut, Taffelilla oli joskus reilu kymmenen vuotta sitten Juhla-sipsit ja juhlaa se olikin kun perjantaina osti sellaisen pussin Star Trekin toljottelua varten, ja eiköhän ne Kartanosipsitkin voi laskea upmarketiksi ainakin hinnaltaan, vaikka paketin ulkonäkö muistuttaakin lähinnän joidenkin historian hämärään kadonneiden totalitaaristen yhteiskuntajärjestelmien agraari-ihanteita.


0 kommenttia:







Lähetä kommentti