Sunnutait ovat tunnetusti aika tylsiä lekottelupäiviä. Niinpä meikäläinenkin päätti uudistaa hiukan tätä blogin ulkonäköä piristääkseni itseni. (Nii! Vaan itseäni!) Inspiraationa toimi UltraLounge-levyt numero 8 ja 14 joita kuunnellessa voi kuvitella siemailevansa cocktaileja James Bondin kanssa. Ärsyttävästi silmissä vilisevä taustakuva on täältä. Sieltä löytyy myös muita kevyen psykedeelisiä taustakuvia.

Alla de vackra hattarna!

Mitä naisihminen tekee kun masentaa ja on muutenkin haikea olo? Ostaa hatun, tietenkin! Niin minäkin tein tänään.

Vanhempieni kesämökillä on vallanriemastuttava ruotsalainen naisten käytösopas viisikymmenluvun alusta. Monena lapsuusvuoteni sateisena loppukesän iltapäivänä olen huvittanut itseäni sillä. Valitettavasti en ole sitä pitkään aikaan luenut ja moni kirjan opeista on vaipunut unholaan. Muistan kuitenkin että vaaleita silkkipaitoja ei saa laittaa aurinkoon kuivumaan ja että miehet eivät pidä naisista jotka lemuavat liikaa hajuvedelle. Niin, ja arvon leidit, kun tulee sellainen tilaisuus johon pitää teetää n.k. större aftontoalett, niin musta sametti on _aina_ tyylikäs valinta.

Kirjassa on kokonainen luku omistettu hatuille, jotka kirjan mukaan ovat joka naisen ensisijainen himon kohde. No, minä antauduin tänään tälle himolle, joka siis minunkin sisälläni ilmeisesti velloaa (ei kai nyt asiat niin äkkiä voi muuttua) ja ostin mustan, 30-luvun tyylisen huopahatun. Hattu itsessään oli hurmaavan muotoinen, mutta minun oli pakko hankkia vielä hassu musta silkkikukkanen korvallista koristamaan, jotta hatusta tulisi tarpeeksi panache minun makuuni. Ja heti mielialani kohentui! Ja voi kuulkaa, minkä vaikutuksen minä, uusi hattuni ja kettupuuhkani teimmekään maamme pääkaupungissa! Rautatietunnelissa ikuisesti päivystävä, krishnan hyvyydestä niin innokkaasti kertova miekkonenkin lähestyi minua tänään sanoilla "anteeksi, rouva". Teki mieli näpäyttää suomifilimimaisesti että: Nuorimies tietäköön, että neiti tässä on neiti! mutta tyydyin mumisemaan jotain anteeksipyytelevää ja hymyilin vienosti. Kylläpä sitten vaan uusi hattu saa aikaan ihmeitä!

Selittäkääpäs, oi suomalaisen teknologian eturivin nörtit (tiedän että te kaikki luette tätä), miksi jalkahiiri ei ole yleistynyt? Ajatelkaapa kuinka paljon ihmiseloa helpottaisi, kun toista kättä ei tarvitsisi siirtää näppäimistöltä hiirelle ja takaisin näppäimistölle.

Terveisiä Vanuatulta!

En ole vähään aikaan kirjoitellut kun olen ollut matkalla tänne Vanuatulle tutkimaan cargo-kultteja.

Terveisiä San Fransiscosta!

Ei ole tullut hirvittävästä kirjoiteltua kun olen seissyt täällä kadun varressa myymässä intialaisia jumalkuvia turisteille.

Terveisiä Zirndorfista!

Blogi on nyt jäänyt vähemmälle kun ympärilläni on jätesäkeittäin työtä. Stasin arkistot eivät itsekseen liimaannu kokoon.

Terveisiä USS Titanilta!

Puuh, vihdoin tajusin miten tästä rakkineesta pääsee nettiin. Siinä sivussa replikoin quaterini täyteen pehmoeläimiä. Vielä en tiedä mitä tehtäviini ensimmäisen naksuttelu-upseerina kuuluu, mutta eiköhän se tästä pikkuhiljaa selvinne. Sillävälin, holodeckille!


Terveisiä kotoa!

Niin kuin huomaatte, ei ole taas mitään merkittävää tullut tehtyä viimeaikoina, paitsi Star Trek NG-dvditäni olen veivannut kiitettävään tahtiin iltaisin. Se on kyllä edelleen amerikkaisista televisiosarjoista paras. (No oikeastaa Kotijoukot on paras, mutta sitä ei saa DVDllä, niin sen muisto häviää kuin värisevä vesikupla lumpeenlehdeltä) Ainoa mikä siinä edelleen hiukan tökkii on Data. En osaa edelleenkään päättää mitä mieltä olen Datasta. Ja hiukan ihmetyttää se Deannakin että kuinka se ei jo saa potkuja sieltä paatilta. Aina, joka ikinen kerta, kun Picard kääntyy Deannan (laivan tunneantenni) puoleen kun kaikki järjelliset ratkaisumallit on jo läpikäyty, ja kysyy Deannalta: "No saatko sinä jotain viboja noista plosonteereistä" niin deanna vaan mumisee jotain epäselvää eikä koskaan ole tamaramaunos-tyyppisen varma vastapuolen mielentilasta. Mitä sellasella empaatilla tekee, häh?

Valkoiset valheet ja ne toiset

Valkoinen valhe on kuulemma sellainen pikkuvalhe joka päästetään suusta kun ei haluta toisen kärsiä totuudesta, esimerkkinä toimikoon: "Kyllä, herra presdentti, Irakissa on joukkotuhoaseita" ja "Hyvä kansani, olemme löytäneet todisteita Irakin joukkotuhoaseista". :)

Valehteluhan on rumaa ja väärin.

Mutta on yksi tilanne missä kukaan henkilö ei voi puhua totta! Tiedättehän sen tilanteen kun istutte ihan rauhassa, selailette pari viikkoa vanhaa seiskaa ja yht'äkkiä tukkaasi silpova kampaaja hihkaisee: "Mitä shampoota sä käytät?" Siinä tulee ihan pakottava tarve valehdella! Jokainen tietää että maitokaupasta ostetut shampoot ovat tosi hyihyi, koskapa ne sisältävät silikoonia, joten jos niitä käyttää niin ei voi puhua totta ja toisaalta jos käyttää älykallista salonkishampoota, niin sitäkään ei kehtaa mainita, koska sitten vaikuttaa snobilta. Miksei kukaan ole vielä keksinyt tätä markkinarakoa? Huldwex Ceramide C, vihdoin shampoo jonka kehtaat mainita kampaajallesi!

Enpä ole muuten ennen huomannut että Minä Vakooja-sarjassa figureeraava nuori Bill Cosby on seksikkäämpi kun kaikki nykyiset teiniihq-poitsut (Pitt-Depp-Bloom-Kutcher-linja) yhteensä. Silmäripset joilla lakaisisi pienen huoneen! Harmi että siitä sitten sukeutui sellanen mahakas besserwisser-isä. Happens to the best of them.

Maailmassa on niin monta mysteeriä. Mutta missään ei ole niin paljon mysteereitä kuin 80-luvun popmusiikki-lyriikassa. Mitä esimerkiksi on Spandau Balletin True-biisissä mainitut seaside arms? Merenpuoliset vai rannikko- aseet? Miten ne auttavat biisin kirjottamisessa? Ja miten ne liittyvät koko biisiin?

Take your seaside arms and write the next line
Oh, I want the truth to be known


Minäkin haluan tietää totuuden seaside armsista!

Miksi naiset aina rakastuvat limanuljaskoihin


Which LotR Male are You Compatible with Sexually?
brought to you by Quizilla


Voi lol! Min? kun niiiiiiiiiiiiiin yritin saada Faramirin. Tai edes jonku hobitin.

Katri-Helena ja Panu sekä Barbie ja Ken!

Keväällä lanseerataan uusi trendikäs Cali Girl-Barbie, ja siihen lookkiin ei ikuinen poikaystävä enää sopinutkaan, vaan nyt barbien pitää olla trendikkäästi sinkku.

Kyllä nyt surullisesti katselee kaikki hää-Barbit muovisista häkeistään kohti lelukaupan lattiaa. "Ei tullut Ken leikkaamaan hääkakkua, vaikka minun hääkolttu muuntautui kolmeksi erilaiseksi asuksi." ajattelee Dream Wedding-Barbie. Yön pimeydessä Barbie käy kuristamassa Dream Wedding- Kenin hunnullaan, "mutual friends, my ass!" sanoo Barbie, pelastaa kaikki raskaana olevat kotiäiti-Midget ja he perustavat yhdessä anarkofeministisen kommuunin Dreamhouseen. Balettitanssija-Barbiet liittyvät mukaan, lihottavat itsensä hääkakkujen lopuilla ja hylkäävät miesten käsityksen kauniin hauraasta tanssijattaresta ja sen sijaan tanssivat primitiivitansseja Äiti-Maan kunniaksi rinnat vapaina roikkuen. Sellaisia Barbeja minä haluaisin nähdä.

Joskus mietin, kuinka minulle ikinä kehittyi suht' normaali vaatemaku, kun sentään kasvoin keskellä 80-luvun glow in the dark-barbeja. Siskon kanssa meillä oli parisenkymmentä barbia ja yksi Ken, jonka minä olin saanut lahjaksi kitarisaleikkauksen jälkeen. Ken oli pankinjohtaja ja ne barbit sekalainen seurakunta matkaoppaita, malleja, vaatesuunnittelijoita, kuninkaallisia ja tv-juontajia. Ylä-astetta käydessäni kaksi uusinta ja hyväkuntoisinta barbia asuivat kirjahyllyni toiseksi alimmalla hyllyllä (se oli new yorkilainen loft-asunto) ja hankkivat elantonsa meklareina ja copy-writerinä. (Kyllä! Minä leikin Barbeilla vielä ylä-asteella!). Kynätelinelokerikko oli kätevä compaktikeittiä, tilanjakajana toimi viuhka ja seinille olin liimaillut pilvenpiirtäjäkuvia matkaoppaista. Se oli makein Barbie-asunto ikinä!

Ihanaa! Kirsi Piha ei enää ahnehdi elämää! Jää meille muillekin vähän syötävää!

Minun jääkaapissani ei ole _aamiaistarvikkeita_. Tiedän että aamiainen on päivän tärkein ateria, mutta minä en voi syödä aamiaista. Ajatuskin jostain muroista ja hedelmäpommi-jugurtista heti aamutuimaan saa vatsani kouristelemaan. Voin korkeintaan ottaa lasillisen kokista ja suklaakeksin, joka onkin oikein oiva aamupala noin eettis-ravintoarvollisestikin. :)

Sitten joskus joutuu seuraan jossa syödään aamiaista. No, sitten on pakotettava itsensä syömään edes yksi leivänpala, mutta mitään kalkkunaleikkelettä tai juustoa en kyllä leivälleni huoli. En ole eläissäni sellaista leipää syönyt missä olisi viipale leikkelettä ja/tai juustoa. Olisin joskus jopa sellaista _saattanut_ kokeilla, jollen olisi pari vuotta sitten tehnyt hämmästyttävää huomiota: Moni ihminen joka syö leipää päällisineen, pitää yhdellä sormella niitä leikkeleitä paikallaan! Se on minusta hirvittävän rivon näköistä. Tyyppi hei, sun sormes koskettaa juustoa!

Kahvilaluuta

Ennen kutsuttiin kyläluudaksi sellaista henkilöä, joka usein paukkasi keittiönovesta joka naapurille kyläilemään sopivana tahi epäsopivana hetkenä. No, koskapa kukaan ei enää tällä tavalla kyläile, vaan nyt lipitetään lattea kahvilassa (olen oikeasti nähnyt kun joku tytseli tilasi kahvilassa lattea, luulin sitä ennen että latte on vähän niinkuin suihinotto, kaikki siitä puhuu, mutta ei sitä kukaan oikeesti tee) voidaankin alkaa puhumaan kahvilaluudista. Joidenkin ihmisten seurassa päätyy vaan aina lopulta johonkin trendikahvilaan, missä tarjoilijoilla on sairaalloisen kapeat lantiot. No kuitenkin, sitten on olemassa vielä sellainen sääntö, että kahvilassa ei missään nimessä saa syödä mitään, ellei etukäteen olla päätetty, että kahvilassa syödään jotain. Vastapuoli muuttuu täysin, jos pöytään kantaa sellaisen lapsenpään kokoisen muffinssin, kun toisella on vain lattea tai jotain moronichaita:

-Ai sä otit tollasen muffinssin?

-Joo, oli niin hyvän näkönen.

-Mäkin ajattelin ottaa tollasen salaatin, mutkun ne on niin KAUHEEN ISOJA (=mää oon niin saatanan pieniruokainen) ja oikeesti, mun pitäis jotenkin vähän alkaa tarkkaileen mun painoo, taas (=sun pitäis tarkkailla sun painoo).

Onneks siskon kanssa saa syyllistymättä vetää ranskiksia.

Tänään opittua: Kuviota, jossa missit kävelevät lavalla jonossa ja lavan päässä joka toinen missi kääntyy vasemmalle ja joka toinen oikealle (samaan tapaan kuin parit poloneesissa), kutsutaan missipiireissä suihkulähteeksi. Tämän tietonuggetin tarjoili sisko, jonka kanssa ravasin kaupoissa, eli tamperelaisittain olin kartsalla.

Poikaystäväjäyniä

Joskus on vain pakko vähän narrata armaskultarakasta. Perjantaina kun said kulta kysyi että ei kai tänä viikonloppuna tarvitse tehdä mitään extraa sanoin:

-Pitää mennä kattomaan se näyttely.

-Mikä näyttely?

-Se joka avattiin tässä just, se modernin femininstitaiteen näyttely Kiasmassa.

-(Äänähdyksiä jotka muistuttavat kuolevan taskukengurun vikinää)

-Aattele, siellä on kokonainen huone teoksia jotka on kaikki tehty pelkästään kuukautisverellä!

Ei sydän hennonnut kiusata enempää.


Toisella jäynällä pystyin huijaamaan kultarakasihanaa huomattavasti pidempään. Olin käynyt katsomassa Kuninkaan paluun päivää ennekuin menimme katsomaan sitä yhdessä.

-Oliko siinä kirjassakin se korvakohtaus, kysyin rakkaaltani.

-Mikä korvakohtaus, ei siinä kirjassa ollut mitään korvakohtausta.

-No aattelinkin että se ei vaikuttanut kauhean Tolkientyypiseltä.

-???

-No sen Pelennorin taistelun lopuksi Gimli ottaa kypärän päästänsä kun luulee että taistelu on jo loppunut mut sitten sieltä tuleekin joku örkki ja leikkaa siltä korvan irti. Legolas sitten pelastaa sen ja sitten siinä on sellasta söpöä juttelua korvista ja haltiakorvista ja silleen.

-Voi eeh, kuulostaa karmeelta.

No sitten kävimme katsomassa sen leffan ja puolituntia leffan loppumisen jälkeen kulta sitten sanoi että hei, eihän siinä ollut mitään korvanmenetyskohtausta. Se oli kuulemma jopa jossain välissä odottanut että koska se tapahtuu!

On se vaan niin ihana. :)