Balls, baby!

Mietinpä tässä päivällä että olisi kivaa joskus olla edes hetken sellanen superkaunis ihminen. Kaikkihan on joskus kauniita, ylioppilaskuvissa tai rakastuneena, mutta miltäköhän tuntuisi olla sellainen oikeasti luonnollisen kaunis ihminen. Niinkuin se joka tunnetaan ensisijaisesti kauneudestaan, niinkuin "se nätti blondi yritysmyynnistä" eikä niikun minä "se omituinen tyyppi markkinoinnissa". Minkäköhänlaisia ennakkoluuloja sitä sitten kohtaisi? Ja ostaisiko miehet ihan oikeasti drinkkejä baaritiskillä?

Kauniit ihmiset hymyilee aina. Tästä voisi päätellä että hymyily tekee kauniiksi. Olen joskus yrittänyt hymyillä kokonaisia päiviä sillä tavalla kuin ne kauniit viestintäsihteerit,("Moooooi, mä tulin kattooon, mitä sulle kuuuuluuu!! Ihan tälleen pikapikaa, oon menossa latinobiccciiin!") mutta saan siitä vaan krampin lärvätsaloon. Tai niinkuin ne virolaisen tytäryhtiön tyypit jotka tulivat aina välillä käymään erääseen paikkaan missä olin töissä, ja nörtit yllättäen juuri niinäpaivinä hengasivat ovenaukoissa. (Nii, virossa naiset ovat sentään vielä naisia! Suomen naiset, korkokengät jalkaan! niinkuin Iltasanomien keskustelupalstalla vastattaisiin) Minä osaan keskustella ja siten tuottaa mielihyvää kanssaihmisilleni, joskus olen jopa kuullut että tämä sivu tuottaa mielihyvää jollekulle ja tietenkin paras ominaisuuteni on pari kakskymppistä lompakossa joilla voin ostaa DVDn ja sipsejä ja siten tuottaa mielihyvää ympärillä oleville, mutta miltä tuntuisi jos pelkkä ulkomuotoni, pelkästään se että olen, ilahduttaisi jonkun ihmisen retinoita. Olisi se aika hullua.