maanantaina, tammikuuta 24, 2011

16.1

Kulttuuria!

Sunnutaisin on kaupat Wienissä visusti kiinni, joten päivä oli oiva museoiden tarkasteluun.

Syötyäni aamiaisen huoneessa (aprikoosihillolla täytettyjä lättyjä, njam) suunnistin kohti Secession-taloa, jonka halusin nähdä jo ihan vain arkkitehtuurinkin takia. Sen sisällä on näytillä Gustave Klimtin Beethoven-friisi, mutta se mikä meikäläisen tajunnan räjäytti olivat vierailijanäyttelyt! Jossain kellarin uumenissa oli Trevor Paglenin valokuvia Yhdysvaltojen salaisista vakoilusatelliteista ja koko siihen liittyvästä "näkymättömästä" maailmasta joka oli näin tehty näkyväksi. Luulin että näyttely olisi vain jännä, mutta se sai ihan oikeasti ajattelemaan. Toisaalta koko näyttelyn voisi kokea vainoharhaisten salaliittoteoreetikkojen, noiden netin friikeistä meikäläisenkin suosikkien, työn nostamiseksi taiteeksi. Toisaalta yötaivailla kiitävät robotit, kaiken näkevät silmät, veivät ajatukset ihmisten käsitykseen jumalallisuudesta ja sen voittamisesta. Ja tietysti siihen mikä halu ihmisellä on vahtia ja kontrolloida kaikkea. Seuraavan kerran kun katsot yötaivaalle ja niin edespäin. Liittäisin tähän sen 24:n viimeisen scenen jos Youtubesta löytyisi joku jota ei olisi pilattu softrockballadilla. Toinen vierailijanäyttely oli Maria Bussmanin telexpaperille piirtämä melkeinpä päättymätön lyijykynäpiirros Long Islandin rantaviivaa. Näin lomailijalle oikein sopiva tuijotettava muistutus siitä kuinka loma on vähän kuin aikaa eri aikajanassa, jota ei kuitenkaan ole olemassa ilman omaa vastakohtaansa, eli työaikaa. Ja bonuspiste näyttelyn kuraattorille ettei taustalle oltu laitettu humisemaan jotain ranta-ääniä! Sen lisäksi suurimmassa näyttelysaleista oli Manfred Pernicen installatiotyö joka oli kai laskettava jonkinlaiseksi kulutusyhteiskunnan vastaiseksi kritiikiksi, minun on pakko myöntää ettei se oikein auennut minulle. Tai jos aukesi, niin jäi aika pinnalliseksi vaikutelma.

Secession-talon jälkeen söin lounaaksi päärynäkakkua, koska siihen oli mahdollisuus. Wienin kahviloita ei voi kehua liikaa, joka paikassa kakkupalojen valikoimat ovat lyömättömät ja kaikkialla on pöytiintarjoilu ja herttaisia hattupäisiä mummeleita nurkkapöydässä. Lounaan jälkeen suunnistin kohti taideteollisuusmuseota, jossa skippasin keskiajan ja renesanssin yms (hyi minua!) ja suuntasin kohti biedermeieria ja sitä nuorempaa esineistöä. Erityisesti wiener werkstätte-osasto kiehtoi minua, siellä oli ihania herkkupaloja, kuten tämä. Eihän tuollaista mööpeliä voi nähdä ilman että aivoissa alkaa raksuttaa joku huikea tarina.
Palasin hotellille ja kiljahdin ilosta kun huomsin että laukkuni oli sittenkin löytänyt perille! Pääsin siis pujahtamaan omaan mustaan kotelomekkooni ja kävin Sacherilla Sachertortulla ennen illan konserttia. Kuinka dekadenttiä syödä koko päivä pelkkää makeaa! Konsertti koostui kahdesta teoksesta, Messiaenin kolmesta liturgiasta jumaluuden läsnäolosta (tjsp.) ja Shostakovichin 13:ta sinfoniasta. Minulla, joka on siis maailman ehkä epämusikaalisin ihminen, ei ollut mitään käsitystä Messiaenin musiikista (tuskin olin edes koko tyypistä kuullut), Shostakovitchin tuotannosta tiesin lähinnä sen poliittisen ja historiallisen merkityksen takia. Messiaenin musiikissa olikin jotain epätodellista ja häilyvää ja toisaalta rajua, teos oli kuin sellainen if they mated-kuva Waterhousen ja Jackson Pollockin töiden jälkikasvusta. Shostakovich oli sitten hyvin slaavilaista, mahtipontista ja kärsivää. Kaiken kaikkiaan hyvin vastakohtaiset elämykset, mutta hyvin, hyvin vaikuttavat. Lyhyttä kotimatkaani takaisin hotellille siivittikin toive että jokainen päivä voisi olla tälläinen, kakunpaloja ja taidetta.


0 kommenttia:







Lähetä kommentti