Että olisi sitten vapunaatto tänään. Ja huomenna olisi vappupäivä. Kun minä olin pieni, vappuaattona mentiin vapputorille ja vappupäivänä Tampereen Rosendahliin vappulounaalle. (Joo-o, tiedän että jotkut teistä huutaa tässä vaiheessa porvari, mut hällävälii.) Ja mitäv teen tänä vappuna? Siivoan omaa surkeaa kämppääni. Ja jos aikaa jää kirjoitan omaa surkeaa luentopäiväkirjaani. Surkeaa! Surkeaa! Eikös sellainen kirja&musikaali ole kun Kurjat-Les Miserables? Oijoi! Minä olen niiiiin kurja. Säälikää!

Ainii, olihan minulla jotain ihan oikeaakin kerrotavaa. Vaikka senkin kerron vain maksimoidakseni säälin määrän: Tiedättehän kuinka naistenlehdissä (juu-u, minustakin on hälyyttävää kuinka usein viittaan naistenlehtiin) aina lokeroidaan ihmiset vartalomallien mukaan? On päärynävartalo, omenavartalo ja jotenkin muistelen että olen joskus jopa nähnyt sanan varsisellerivartalo, vaikka en ole ihan varma mitä lääkkeitä olin silloin syönyt. No kuitenkin, koska minusta kaikki naistenlehtien ohjeet pitää muokata itselleen sopviksi (kuten ohje "Tee vatsalihasliikkeitä televisiota katsoessasi" muotoon "Katso televisiota") olen tänään päättnyt minkälainen vartalo minulla on. Minä olen ylpeä pullapitkovartalostani! (Linkin kuvassa Jouni Kujansuu-niminen henkilö on rakentanut kovaäänisen pullapitkoon, mikä sinänsä on vänkää, mutta se ei kuulu tähän) Minun vartaloni on juuri tuollainen! Minulla on ihme myhkelöitä, joita ei naistenlehtien mukaan pitäis olla. Mutta minä olen ylpeä, koska nyt voin tuntea yhteenkuuluvaisuutta kaikkien muiden pullapitkonaisten kanssa! Pullapitko is beautiful!

That 70s show ! Kun that 80s how floppasi, voisivat hyvin tehdä Just Jackie-spinoffin. Jackie olisi 80-luvulla muuttanut isoon kaupunkiin ja työskentelisi meikkimyyjänä/lentoemona/sihteerinä/aulabimbona ja muut 70s shown tyypit voisivat käväistä guest stareina. Oh, I feel a fanfic coming on!

Kuolleita hakukoneita Nostalgialla on nykyään lyhyt kierto.

Irkissä käydyn Tina Yothers-keskustelun jälkeen löysin tämän: Former child star central. Cosby-shown tyypit on näköjään hankkineet korkeekoulututkintoja.

Hispano-Suiza! Kyllä minäkin hankkisin auton jos niillä olis noin mojovia nimiä kuten Hispano-Suiza. Ja vielä jos ne näyttäisi vanhoilta Hispano-Suizilta. Sillä mää sitten karauttaisin vintage-koltussani jonkin englantilaisen herraskartanon pihaan. Aah, that would be the life. Would you be a dear and fix me a gin?


Juu, tiedän, käytän ihan liikaa englantia suomen kanssa sekaisin.

Keväisin minulle tulee halu ostaa vintage-kolttuja.

Ray Cokesin mainitseminen on aiheuttanut kommenttitulvan (no okei, 2 kommenttia), joten ajattelin kirjoittaa siitä hiukan lisää. Most Wanted oli nerokas ja hauska ohjelma itsessään, mutta ihan pienen osan omaa viehtymystäni kyseiseen ohjelmaan voi selittää sillä että sitä katsoessa tunsi olonsa tirkistelijäksi. Kukaan virallinen taho Suomessa ei ollut havainnut koko kanavan olemassaoloa, ja vielä vähemmän Most Wantedia. Jotenkin tuntui että olin ainoa ihminen koko maassa joka katseli kys. ohjelmaa, tirkistelin johonkin klubiin jonka nimi oli Eurooppa, ja kukaan muu ei tiennyt tästä mahdollisuudesta, mikä sinänsä oli paradoksaalista koska koko ohjelma perustui interaktiivisuudelle. Myöhemmin olen tietenkin tajunnut että tuhannet ihmiset Suomessa katseli Most Wantedia ja kyllähän ohjelmassakin aina välillä soitettin Suomeen. Jotenkin ohjelman seuraaminen oli hyvin henkilökohtainen ja yksityinen elämys, ei sellainen josta kavereiden kanssa puhuttiin välitunnilla. Sitten Most Wanted kasvoi liian isoksi ja jossain vaiheessa virallinen Suomi löysi kanavan. (Ja Craig the cableholder pääsi Katso-lehden TVn turhimmat tyypit-listan kakkostilalle.) Sitten kun Maria G kutsuttiin Linnan juhliin, tiesin että kanavan viehtys oli kadonnut. Ihme kyllä, rakkaus undergoundkanaviin on ilmeisesti teinivuosien sairaus, koskapa en ollenkaan itkenyt kun MoonTVstä tuli mainstreamia.

Tiedättekö kuinka joistan asioista tulee trendikkäitä, mutta sitten niissä asioissa on itsessään jotain (arvokkuutta, uskontoa yms.) jonka takia niitä ei nimetä trendikkäiksi, vaan ne on vain "pinnalla" tai "ajankohtaisia nyt". Kuten esim. Sumuisten vuorten gorillat 80-luvulla (tyypit hei! jättäkää ne rauhaan!), Feng Bloody-shui, Frida Kahlo pari vuotta sitten, pyhiinvaeltaminen Santiago de Compostelaan myöskin pari vuotta sitten (mistä ihmeestä sekin trendi pompahti pinnalle??), ja nyt ne viimeistä huutoa on ne ihme rukoushelmikorut. Ja sitten kaikki naistenlehdet on täynnä juttuja ja parhaassa tapauksessa löydetään joku missikin joka on hurahtanut kyseiseen hommaan.Ja silti ne osataan esitellä niinkun ne olisi jotenkin erilaisia kun esim. muoti- tai hiustrendit. Sneaky bastards working at MeNaiset. :)

Lazzarellassakin on taas tosi positiivinen viesti kaikille tyttölapsille: Jos auringossa kuiskaa juu ja kuutamossa huutaa ei, niin poika siitä hermostuu ja silloin toinen hänet vei.

Laulu romanttisen komedian vaikeudesta

Näin neuvostoliittolaisen
romattisen komedian

Neuvostoliitossa ei ole
Meg Ryania
eikä Tom Hanksia
mutta silti

näin neuvostoliittolaisen
romanttisen komedian

ja kun kevät saapuu
ja veneet tervataan
silloin muistan
rakkaustarinan

:)

Korvalappustereot on hauska sana (jos se sellainen edes oikeasti on). Ajatelkaa kuinka mainiosti se osoittaa ihmisen kehittymisen. (Ainakin jos kunnolla tunkee sen itsekeksittyyn kehitysteoriaan :)) Sana alkaa korvalla, joka on siis ruumiinosan nimi, erittäin tärkeä sana yhteiskunnassa missä tehdään ruumillista työtä mutta missä kommunikaatio (puhe-kuunteleminen) on kehittynyt. Sitten tulee lappu joka viittaa johonkin ihmisen tekemään esineeseen kuten muistilappuun tai hevosten silmälappuihin. Lopuksi tulee stereo, joka onkin jo aika abstrakti käsite. Hey presto! Olemme siirtyneet ruumiistamme tarvikkeiden välityksellä ajatuskeskeiseen maailmaan.

Luen tällähetkellä hyvin hämmentävää kirjaa: Cecilia Hagenin kirjoittamaa opusta "De osannolika systrarna Mitford" (Jo toinen ruotsinkielinen kirja peräkkäin, ei todellakaan mikään normaali tilanne yöpöydälläni). Olen aina pitänyt muistelmista ja elämänkerroista, ja olen lukenut useamman niteen Mitfordin sisarruksista.Tämä kirja on niihin verrattuna jotain ihan muuta. Sen sijaan että kirja kertoisi Mitfordin sisarrusten hulvattomista seikkailuista, kirjassa lähinnä vain selostetaan englantilaisia yläluokkaisia tapoja käyttäen sisarruksia esimerkkeinä. Välillä kirjottaja "elävöittää" tekstiä kertoilemalla omista kokemuksistaan kuningattaren puutarhajuhlissa tms. Ja kaikki on kirjoitettu ylimielisellä tätiasenteella. Aargh. Kirjasta tulee slalom-mäki jossa pitää pujotella kaiken itsekorostuksen ja namedroppaamisen välistä löytääksen pienet yksityiskohdat mitfordien elämästä.

Lapsuudenmuisto: Kysyin pienenä siskolta miksi kaupoista saa kuitin kun ostaa jotain. Siskolla oli vastaus valmiina: Koska siten, jos syytetään murhasta, voi osottaa että on ollut Tiimarin kassalla ostamassa hajukumia tms. sen murhan aikaan. Great!

Múmia olen kuunellut tänään. Se kuulostaa ulkoavaruuden siivekkäiden haltioiden musiikilta. Äänimaisemat ovat täynnä kaiken maailman kilahtelua ja naksua, mutta samalla musiikki on koskettavaa ja eheällä tavalla minimalista.

Ray Cokes online. 'Nuff said. Muistatteko kun MTVEurope oli vielä hyvä? Kun sieltä tuli muutakin kun Justin Timberlakeä? Kun siellä näkyi oikeasti Euroopassa tuotettuja ohjelmia? Kun sieltä joskus saattoi tulla jopa yli puoli vuotta vanha video ja sen studmuffin, Paul King? Aaaah, good times.

Keskellä yötä kuunneltu Raison d´etre aiheutti painajaisia. Tästä lähin pysyttäydyn Beatlesissä ja Monica Zetterlundissa.Ja Suedessa. Ja Blondiessa. Ja Stina Nordenstamissa. Hell, olen napakymppiytynyt. Olen musiikin suhteen kaikkiruokainen.


Jonakin päivänä teen vielä leffan jossa kasa nuoria amerikkalaisia likaisissa farkuissa ajaa isolla amerikanraudalla kukkulan laidalle ja katsoo alas Los Angelesiin ja taustalla soi Manfred Mannin Blinded by the light.

Mulla on projekti: Aion morffata elämäni sitcomiksi. Moni asia puuttuu, mutta moni asia on jo hoidettu: Omistan magic 8-ballin. Puhelimessani on pizzataksin numero pikavalintana. Minulla on kantakahvila. Sohvani on ylisuuri. Kämppäni ikea-pitoisuus on tyydyttävä. Kahden korttelin päässä on itsepalvelupesula. Elämässäni on Jerry. Nyt puuttuu: Palotikkaat. Pari entistä poikaystävää. Neuroottinen sukulainen.

Lotta-kirja-moment: Kuuntelin tässä päivällä korvalappustereoista Beatlesiä. Ja odotin Oopperan pysäkillä ratikkaa. No hittovie, Beatlesin varhaisempi tuotanto on mukaansatempaavaa! Joten lauleskelin tietenkin hiljaa itsekseni mukana. (En seissyt siellä katoksen alla niinkuin kunnon kansalaiset vaan vähän kauempana laiturilla) Niin enkö yhtäkkiä katso taakseni ja huomaa että valoissa seisoivassa hopeenvärisessä volvossa kolmikymppinen insinööri tuijottaa mua ja näyttää peukkua. Yöööh! Muut ihmiset sukkaa! :)

Muzach on ihana! Se lähetti minulle hassun back to the future-linkin: http://www.bigwaste.com/bttf/index.shtml.

Telkusta tulee Hovimäki. Suhtaudun kyseiseen ohjelmaan ristiriitasesti. Ideana Hovimäki on ehdottomasti daddalien lempiohjelmatyyppiä: historiaa, kauniita pukuja, rakkautta ja suomi-filmimeininkiä. Mutta ach ja voi! Että osaa sarja olla tylsä. Joka ikiseen keskusteluun pitää ujuttaa maksimimäärä viittauksia historiallisiin tapahtumiin ja historiallisen patsastelun lomassa on unohdettu kokonaan juonikuvioiden rakentelu. Varsinkin nyt koko sarja on harmaa historiantunti. Minna Haapkylän ja kartanon nuoren isännän välinen rakkausdraama oli vielä ihan katsottavaa, mutta nyt sarja on täynnä kaiken maailman tylsää nysväilyä.

Jonakin päivänä mää vielä laihdun ja sitten hankin jonkun bändipaidan ja leikkaan siitä sivusaumat auki ja teen siitä kireän silleen että sivuissa on vaan hakaneuloja. Se olis tosi Rock, tosi sleazy ja tosi epä-daddalie.

Jcq: Daddan läpät projisoivat moniulotteisesti modernin länsimaisen kulttuurin ilmentymiä helposti pureskeltaviksi naseviksi verbaalisnackseiksi

Muistuipa mieleen hauska päivä viime vuodelta. Päätin aamulla että korvaan sanan netti fraasilla "Tigerin Vip-huone" jotta vaikuttaisi siltä kun minulla olisi Suvi Miinala-tyyppinen elämä. Eli jos joku kysyisi mitä tein viikonloppuna, voisin vastata että hengasin Tigerin Vip-huoneessa. Briljantti idea. Sitten illalla huomasin etten ollutkaan koko päivänä puhunut kenenkään kanssa.

Han Solo vastaa kiperiin kysymyksiin. Jos Han on liian scoundrel sinun makuusi, voit osoittaa kysymyksesi Will Rikerille tai muille sci-fi-ikoneille. Osa kuvamateriaalista saattaa järkyttää herkimpiä katsojia.

Tiedättehän ne sanaparit kuten timanttiset rossit? Miten joskus kuulostaa ihan kuin joku sanapari olisi sellainen, muttei sitten olekaan? Kuten sähäkkä raina. Rahakka säinä. Ei siinä ole mitään järkeä!

Hyy, keväiset yöt on pelottavia. Pitää muuten mainita että sivuni rujonkaunis kommenttikirja (kieltäydyn kutsumasta sitä vieraskirjaksi, koska inhoan sitä kun kotiin tulee "Vieraita" :)) on
Documentrootista jota tämän sivun yläreunassakin mainostetaan. En kyllä voi suositella sitä kenellekään. Minkäänlaista helpiä ei ole tarjolla ja kommenttisivun ulkonäkömuutokset ei tallennu. Tai sitten minä olen vaan liian dense, mikä on hyvin mahdollista sekin.

Nytpä sitten löytyy sivu pinserin blogilistasta , joka olikin aiheuttanut viikonlopun aikana kivan lisän hitsimäärään.

Olen pettynyt MTV3n tiedoitukseen. Kerran! Huom kerran! olen telkusta äkännyt että kesällä aletaan kanavalla näyttää briljanttia Fresh Prince of Bel Airia. (Kaikki jotka ovat 90-luvun alkupuolella tuhlanneet vuoden texasilaisessa pikkukylässä vaihto-oppilaana muistavat varmaan tämän sarjan lämmöllä) Mutta eivätpä viitsi missään sivuillaan edes vihjaamaan että telkusta saattaa tulla jotain ohjelmaa ensi kesänäkin. Hajottavaa! Kesäohjelmistoa kyllä esitetään kanapee-tarjoiluin kaiken maailman silmäätekeville, mutta sitten kun MeNaisissa raportoidaan kys. kekkereistä niin kerrotaanko mitänä mielenkiintoista itse esitellyistä ohjelmista? EI! Kuhan jaaritellaan Vanessa Forsmanin Odessan peppukiitämisestä ja siitä kuinka "pikkuneiti on kietonut isänsä pikkusormensa ympärille". Sitten saatetaan vielä mainita että Heidi Kyröltä tulee kesän korvilla uusi levy.

Post-moderni ihminen on ennekaikkea kuluttaja. Joten täytyy mainita että Mäkkärin uusi Chicken Premier on oikeesti hyvä! Ne yrittää sillä nyt ihan toissaan vähän uudistaa sitä linjaansa. Onhan se edelleen hampurilainen, tippuuhan siitä edelleen kaikki sisällykset puserolle, mutta sentään sämpylää kutsutaan focacciaksi! Onhan Mäkkäri tosi ei-optimaali ravinnonlähde jos tykkää liittää anorakkiinsa hakaneulalla merkkejä joissa on nyrkkejä ja punatähtiä mut kamppistuotteet pitää käydä tarkistamassa vaikka mäkkäri yrittäisikin estää työntekijöitään liittymästä liittoihin. Omatuntoni kolkuttaa joka kerta, uskokaa pois. Mut tää Premier Chicken oli hyvä. Joten siinä palkatonta word-of-mouthia mäkkärille, olkaa hyvä .

Pari poimintaa bookmark-listani pimeyksistä:

Vankitietokanta Valitettavasti tuo näyttää vain 70-luvulta lähtien vankilassa istuneet, eikä esimerkisi Rosenbergejä tai Sally Tomatoa, jotka kaikki istuivat Sing Singissä :))

Vähän aikaa sitten törmäsin taas uuteen netissä kasvavaan alakulttuuriin. Virtuaalitallit! Tutki ja hämmästy. (Vaikka tämä on tietenkin old news kaikille muille paitsi minulle) Hirn!! Ja hymiö?

Oli onnenpäivä tänään! Töölön kirjastosta löytyi Pidä pintasi, Lotta!-kirja. Kaikki jotka tuntevat minut tietävät että minun salainen paheeni on Lotta-kirjat. Valitettavasti vaan nykyään niitä on hyvin vaikea saada käsiinsä. Kaikki hiukan harvinaisemmat osat sarjasta on lukittu kirjastojen varastoihin (ja minähän en niitä sieltä uskalla pyytää, miettikää, pitäisi mennä jollekin kirjastotädille ja paljastaa paheeni!) ja divareissakin on Lotta-kirja-vaje. (Joten jos jollain siellä on suuri Lotta-kirjakasa niin mailikaa ihmeessä)

Joten rankkojen opiskeluiden ja muun nyrväyksen päätteeksi päätin rentoutua Lotta-kirjan ja suklaamarieiden* parissa.(Jos joku keksii puhdasotsaisemman rentoutumiskeinon niin onnittelen) Pidä pintasi, Lotta on ns. kesälotta, jotka ovat aina mielestäni olleet hiukan tylsempiä kuin ns. talvi- tai koululotat. Kesälotista puuttuu moni jännä hahmo, kuten 70's shown Kelsoa muistuttava Hĺkan ja virkattuja solmioita pitävä Mick Tronning. (Sen sijaan saamme tietää että Lotan kotitalossa asuu joku tyyppi nimeltä Tjoffa. Tjoffa! Voiko kirjallisuus tästä enää parantua?!) Tästä kirjasta puuttuu myös Lotan Järjen Ääni eli paras ystävä Giggi, mutta sen sijaan kirjan Paul-tiheys on kiitettävä. Kirjan kuluessa Lotta ehtii kutoa maton, esiintyä valeasuisena ja ilkkua Lennille, 70-luvun ruotsalaisten tyttöromaanien Tommy Tabermannille. Kirjan loppupuolella Lotan veljestä paljastuu Lottakirjoihin hyvin huonosti sopiva piirre:

-Tietenkin perinteitä täytyy noudattaa, Knatt myönsi, - vaikka tiede olisikin osoittanut ne typeriksi ja erheellisiksi.
Knatissa piilee radikaali!

Lotta heittää sarkastisen herjan Paulille, ollessaan tälle vihainen (juttuun liittyy valepukuja, kirsikoita ja se iänikuinen riesa, Viveca joka aina pyrkii uimaan Paulin liiveihin) ja se oli niin hauskaa luettavaa että on pakko tässä se quotata. Paul on tullut armeijasta (juu, Ruotsissakin on sellainen, insert hiusverkkovitsit tähän) ja Lotta yrittää sarkastisen humoristisesti kalastella tietoja Paulin vierailusta Rantakahvilassa:

-Et siis ollut siellä yksin...?
Koin karvaan ilon saadessani nähdä Paulin punastuvan.
-En.
-Nyhjäsit siellä jonkun kaverin kanssa paljastelemassa maanpuolustussalaisuuksia, letkautin. - Miten tehdään kunniaa ja niin poispäin.

Heh, hirnuin minuuttitolkulla kun tuon luin.

En halua heti alkuunsa tehdä tästä valitusvirttä, mutta pakko mainita yksi asia joka ottaa päähän niin maan perustellisesti.

Filejen nimeäminen. Sekä opiskeluissa että töissäni olen jotunut vastaanottamaan, muokkaamaan, kommentoimaan, hautaamaan ja lähettämään eteenpäin erilaisia tiedostoja. Ja minua ärsyttää sunnattomasti kun filejen nimissä käytetään välilyöntejä! Toinen iso no-no on jos filenemeksi on hyväksytty se wordin tarjoama, pienen epistolan pituinen quote tiedoston alusta tiedostonimeksi. Jeez. Filenimet on vähän niikuin supertiivistettyjä tiivistelmiä, antakaa niille sen mukainen nimi. Eikä Final version.doc.

Olenpas ilkeä, hyi minua, hyihyi.

Tänään tulee muuten iki-ihastuttava Paluu tulevaisuuteen. Elokuvien kuvaama 80-luku on ihana ja Michael J. Fox on söpö kuin korillinen viiruturkkisia kissanpentuja. John Hugesin Molly Ringwald-trilogia (Pretty in Pink, The Breakfast Club ja Sixteen candles) on kuitenkin 80-luvun teinileffojen pyhä trilogia.

No niin, Sampo on sitten päättänyt tehdä aivan kauhean mainoksen. Nainen huutaa järkyttyneenä: "Kuka siellä on!" kunnes aviomies tulee ja höpisee jotain Sauli Niinistöstä ja talousarviosta. Kamalan pelottava mainos. Onko tällänen ahokkimainonta todellakin tarpeellista? Ei tykkää.

Mutta tästä tykkään: Luen juuri Gunilla Thorgrenin kirjaa Grupp 8 & jag joka kertoo, kuten nimi sanoo, kyseisen henkilön kokemuksia yhtenä alkuperäisistä grupp 8-naisasialiikkeen jäsenistä. Ajatuksia herättävä, vaikkakin paikoitellen jaaritteleva, kirja joka myös oivasti kuvaa 70-lukua ja osaa olla humoristinen. Liikaa ei tosin omaa toimintaa kritisoida, ja ehkä hyvä niin, nyt saa lukija muodostaa oman mielipiteensä.

Hei

Annoin periksi ja aloitin tämän blogin. Olen tietoisesti yrittänyt vältellä koko blogihysteriaa, koska en todellakaan tarvitse yhtään uutta riippuvuutta. Joten *en* tiedä mitä tänne pitäisi kirjoittaa eikä kenekään blogi ole ollut minulle esikuvana.

En ole ikinä pitänyt päiväkirjaa, vaikka se perinteisesti onkin tälläisten nynnyjen tyttölasten paras ystävä ainakin teinivuosina (Ja sillä on yleensä nimikin, Audrey tai Simone tai jotain muuta yhtä hilpeää). En vaan usko että kymmenen vuoden päästä haluan lukea kuinka idiootti olen ollut. Sen sijaan olen kirjoittanut omia tarinoita, yleensä aivan tolkuttoman romanttisia.

Netissä olen ollut sitten vuoden -97. Joskus minulla oli kotisivun tapainen rakennelma, kunnes Elisa kaikessa viisaudessaan hukkasi sen. Älkää peljätkö, ette menettäneet paljoakaan. Sen jälkeen olen suunnitellut perustavani viikottaisen TV-kolumnin jossa kommentoisin kotimaisten kanavien omituisuuksia ja ohjelmatarjontaa. Ehkäpä tästä tulee se foorumi jossa nuo kolumnit vihdoin ilmestyy.