Jahas, joskus viittasin Emma Thompson/Kenneth Branagh-draamaan jonka englanninkielinen nimi oli Fortunes of War. Toosa informoi meitä että sen nimi suomeksi oli "Leimuava taivas, kumiseva maa". Kuinka romanttista. Mutta kuka kertoisi mikä Return of the antelope-sarjan nimi oli suomeksi? Sarjassa kerrottiin 1800-luvulla Englantiin haaksirikkoutuneista lilliputeista, jotka asuivat erään perheen lasten nukkekodissa. Ihana lasten oma pukudraama.

Toosa

Return of the antelope

Daddalien dieetintappajat

Santa Maria minitortilloja (määrästä tulee noin 4 kpl)
puoli pyramidipurkkia Chavroux-vuohenjuustoa
Rajah Bengal Hot Mango Chutneyä
10 kpl saksanpähkinää
mustaapippuria
öljyä paistamiseen

Palastele pähkinät reiluiksi paloiksi ja sekoita juustoon. Lisää mustaapippuria. Voitele toinen puoli tortillalätystä tällä tahnalla ja toinen puoli chutneyllä. Taita lätty ja paina litteäksi. Paista paistinpannulla (melkein täydellä lämmöllä, mutta ei niin että lätty palaa) minuutin verran per puoli, pidä välillä kantta päällä niin täytekin lämpiää. Tarjoa raikkaan salaatin kanssa, kuten aina sanotaan. Chutneyn sijasta voit käyttää päärynähilloa, sipulirelissiä tai kirsikkahilloa. Tai sekoita sen lisäksi hieman inkivääriä juustosotkuun.

Viikonloppuhan on aikaa jolloin kuuluu ladata akkuja ja oppia uutta. No minä opin tänä viikonloppuna että Martina Aitolehdellä on rakennekynnet. Varpaissa. Respect!

Daddalie <3 Oulu

Vasta tänään tajusin että Merijal, jonka tehdas oli Oulussa, oli se karkkifirma joka valmisti näitä hedelmämarmeladeja, joita ostettiin ruotsinlaivalta monipakkauksissa joissa oli kaksi laatikollista jokaista makua. Varsinkin juuri tuo päärynä ja mustaviinimarja olivat suosikkejani. Voi miksi näitä ei saa enää? Koska joku Halva-Leaf osti koko roskan ja sulki tehtaan. Tosin jos noita olisi viel myynnissä, meidän ihana tiukkapipoinen sosiaali- ja terveysministeriö kieltäisi ne, koska pakettien muotoilu opettaisi pikkupilteille tupakka-askin käyttöä.

Kuva:The Candy Wrapper Museum

Kertooko tämä suomen pakonomaisesta puolueettomuudesta ja/vai suomettumisesta?

Suggs voisi hyvin olla lauantain miäs. Tosin Suggs oli ihastukseni jo kun olin jotain 10 v.

Minun oikea käsivarteni haisee englanninlakulle?!

Nukuttaa
unettaa
silmä lurpsahtaa
unta palloon
pään sisäinen
biograafi
taas esittää
elokuvaa

popcornit valmiina

jotain kivaa
minusta ja Matthew Broderickista
New Yorkissa

Mutta sen sijaan
hiuksista tukistetaan
kissanruumita parvekkeella

Käsilaukku jää ravintolan vessaan
myöhästytään junasta

hissit kulkevat
kerroksiin
joita ei ole olemassa

ihmiset joiden luulin pitävän
minusta
kääntävät selkänsä
valitsevat jonkun toisen

auto putoaa jyrkänteeltä
koppakuoriaisten armeija
marssilla kohti korvakäytävää
sukkapuikkoa työnnetään silmämunaan
aseilla osoitellaan katolta
tylsät sakset leikkaavat, irti sormia

Herään omaan huutooni
sivullinen kirjaa
ja kaikki alkaa uudestaan

On se nyt perkele!

En useinkaan ota blogissani kantaa yhteiskunnallisesti merkittäviin asioihin tai uutistapahtumiin, mutta joskus asiat vaan ovat liian kivuliaita että niitä on pakko päästä purkamaan johonkin.

Jostain ihme syystä Suomessa edelleen järjestetään missikisoja. Siskoni hälyytti minut katsomaan, kun missit oli laitettu näyttelemään omissa film noir-leffoissaan. Myötähäpeän määrä oli melkoinen.

Tosin nyt tunnen vain raivoa Marjo Sjöroosia kohtaan. Sjöroos on ehtinyt haukkua uuden missin lyhyeksi ja pupuhampaiseksi. Marjolle on jopa ihmetelty kuinka kisassa oli niin paljon pupuhampaisia tyttöjä. No ehkä koska pupuhampaat ovat viehkeät! (Ainakin yhtä viehkeät kuin ne "bondtyttömäiset" lämpökerrastot joita Sjöroos yritti pari vuotta sitten lanseerata missikiertueelle.) Minulla on huomattavasti pupummat hampaat kuin uudella Miss Suomella, ja minä olen jumalauta ihana! JA KAUNIS! Ja niin oli Claude Jadekin!

Lauantain miäs! Sunnuntaina!

Uusien aviomiesten listaaminen on jäänyt vähän vähemmälle viimeaikoina, kunnes taas eilen illalla pärähti verkkokalvoille sellainen ilmestys että ei voi mitään, rakastunut oon. En tiedä herrasta IMDBn biographyä enempää, mutta ei se mitään, naama riittänee.
Kyseessä on kanadalais-saksalainen näyttelijä Benjamin Sadler joka on näytellyt useissa saksalaisissa telkkusarjoissa, vaikka tyypin pitäisi olla Hollywoodissa tekemässä leffoja joita minunkin olisi mahdollista nähdä. Onneksi löysin tämän sydänkäpysen eilen DVDltä katsomastani Dresden-minisarjasta. Sarjan voisi luulla kertovan Dresdenin pommituksista, mutta loppujen lopuksi pommitus toimii vain loppuhuipennuksena aika naiville rakkaustarinalle, jossa sairaanhoitaja-Anna dumppaa ihqn mutta nössön lääkärin (lauantain miäs!) rakastuessaan päätäpahkaa taivaalta pudonneeseen amerikkalaislentäjään. Taustalla tietysti pohditaan sodan mielettömyyttä ja saksalaisten mielentiloja siinä vaiheessa kun liittoutuneet kokivat Saksan jo hävinneen. Koska kyseessä on alkujaan minisarja, on tarinaan ympätty Annan itsenäistymistarinakin, juutalaista aviomiestään piilotteleva hoitsu ja morfiinilla ostetut menoliput Sveitsiin. Dresdenin pommituksellekin annetaan jonkinlainen selitys ja motiivi. Tästä sotahistorian yhdestä kiistellyimmästä päätöksestä olisi mielellään nähnyt vähän laajemmankin selonteon, mutta nyt se jäi sinänsä söötin, mutta täysin epäuskottavan romanssin jalkoihin. Voitte uskoa että on huonosti kirjoitettu romanssi, jos ei edes minulle kelpaa. Tosin jos sen ohi pystyy näkemään, voi nauttia ihanasta puvustuksesta ja lavastuksesta (Annan perheen talossa on huikea keittiö).

Mutta takaisin tulevaan aviomieheeni. Katsokaa nyt:

Leffassa oli tietysti ihana lainekampaus ja tuollaiset nössöyttä korostavat ohutsankaiset rillit jotka saa minun polveni aina heikoiksi.


IMDB

Ja sitten ääntä kohti!
Näyttää hirveältä, maistui hyvältä. Ateriakastike oli miellyttävän sitruunainen ja yllättäen siis ruuan liha-osasto oli raikkaampi kuin tuo munakoisohässäkkä joka sekin oli aika messevä- ei yhtään kaivannut hiilihydraattia.

Update!
Sieluni kirkuu pitaleipää tuon kanssa, mutta valkoinen jauho on taas pannassa parin nanosekunnin ajan

Ruokaa!

Tästä tulee munakoisofetalasagnen paprikakastike (joo, tiedän, paprika pitäisi paahtaa uunissa ja kärventynyt kuori poistaa, mutta se on niin ickyä ja hidasta hommaa)

Tänne Gaea Cyprus-ateriakastikeeseen on upotettu kanafileitä, ainoa tapa jolla osaan valmistaa kanaa on tuo raakana soosiin hukuttaminen ja uuniin. Opin jostain intialaisesta reseptistä. Onko toi edes suomen hygienialainsäädännön mukaista?

Katsokaa! Tein täydellistä pizzaa eilen illalla. Paprikaa, munakoisoa ja artisokansydämiä oliiviöljyssä paistettuna, mozzarellaa ja itsekeitettyä tomaattikastiketta. Ja Pirkan italialainen pakastepizzapohja PILASI KAIKEN! Pohja oli kova, mauton ja leikattaessa se hajosi ihme puduksi. Daddalien testikeittiö ei suosittele. Tässä sama vielä kun kaikki oli hyvin:

Kehoboost

Kroppani on jo pidemman aikaa huutanut huomiota. En ole sen tyyppinen ihminen joka joka minuutti miettii suolistonsa toimintaa, vaikka se kaikkien activia-probiootti-gefilus-mainosten mukaan onkin kaikkien naisten ykköstehtävä. En myöskään yleensä usko minkään luonnontuotteen tehoon. Jos minulla on joku vaiva, yritän ensisijaisesti ottaa siihen lääkettä jostain sellaisesta purkista jossa ei ole jotain lähikuvaa sakalaisesta kukkakedosta tai saksalaisesta pujopartaisesta tohtorista. Burana on hyvä.

Nyt kuitenkin viimeaikoina vakaa epäuskoni luonnonlääketieteeseen on saanut kolauksen. Olen nimittäin kevyesti addiktoitunut jasmiiniteehen, koska tunsin sen rauhoittavan mieltäni. Luulin että tämä oli vain lumevaikutusta, koska kuvittelin matkaavani ajan ja paikan halki 1910-luvun Intiaan, jollekin verannalle, brittiläissiirtolaisten vuosittaisten tanssiaisten jälkitunnelmiin, mutta lo and behold, useat nettisivut väittävät samaa- pelkkä jasmiinin tuoksukin todella toimii rauhoittavasti. Joten päätin antaa luonnontuotteille the old college try, ja ostin Prioriniä koska tukkani lähtee huolestuttavaan tahtiin (Priorinin nettisivujen mukaan tämä johtuu siitä että olen joko raskaana, imetän tai minulla on vaihdevuodet, hilpeää) ja Möllerin kalaöljytabletteja, koska en koskaan syö kalaa ja järkikultani alkaa taas osoittamaan hajoamisen merkkejä. Olen syönyt noita ennenkin ja ne todellakin piristävät mielialaa, tosin samalla aiheuttavat hirvittävää ruokahalun nousua joten kuka tietää mistä se mielialan koheneminen oikeasti johtuu.

Aika dokkaripäivä tänään, nyt alkaa tuo Totuus amerikkaisesta mediasta. Pakko katsoa ihan vain senkin takia että jossain tämän taivaankannen alla Timo T A Mikkonen katsoo samaa ohjelmaa.

Edit: Ok that was useless. Ensiksi päätöntä poukkoilua asiasta toiseen ja lopulta Dan Rather tulee ja kertoo louskuttavine tekareineen kuinka asiat oikeasti on.

Voi urpous taas. Yritän katsella ykkäsen Gazprom-dokkaria niin tekstitys taas temppuilee. Älkää ostako Loeve-merkkistä telkkua, ne näyttä hyvältä mutta tekninen tuki on olematonta.

Joten takaisin euroviisuihin siis. Viime vuosina Euroviisuissa on esiintynyt aina vain enemmän maita. Jostain syystä heidän ensimmäinen esityksensä on aina aika loista ja sitten seuraavana vuonna he lähettävät jotain ärsyttävää minihamepoppia. Tästä esimerkkinä ihana Georgia 2007:


Ja aivan loistava Albania, josta tässä tulee alkuperäinen versio, ei se euroviisujen normikolmiminuuttinen.

Mikä tunne!

Euroviisut-Israel extra!

Israel, all politics aside, on tuottanut ehkä parhaimman track-recordin mahtipontisia, aitoja euroviisubiisejä. Ja miksi ei, hebrea on ehkä kaunein kieli ikinä. Tässä muutama teille valikoituna:



Minä olen ainoa ihminen jonka mielestä Kristiina Braskin Nyt mä meen-renkutus kuulostaa ihan tältä:


Tämä seuraava on suurin suosikkini. Biisi kertoo kadulla laulamisesta sen jälkeen kun on uskaltanut lähteä parisuhteesta, ja boy, tän kuullessanne haluatte kaikki häipyä kaduille laulamaan oli parisuhteenne sitten kuinka hyvä tahansa. Ei siksi että biisi olisi jotenkin innostava ja iloinen vaan siksi että ne on niin vakuuttava.


Ja sitten on vielä lisättävä tämä ennakkokatseluvideo jossa myös lauletaan miespolon jättämisestä vaikka videossa beefcake-Putin-tyyppinen henkivartija ottaakin bulletin ihanan Shiri Maimonin puolesta. Biisi on kiva mutta watch out for the lulzy product placements.

Euroviisut!
Katarina Hasprova-Modlitba 1998
En tiedä onko nuo pitkätukkaäijät sähköinstrumentteineen lisätty vain jotta kerättäisiin heavypisteet, joka tapauksessa se ei toiminut, tämän loistavan etnomarssijoikun sijoitus luvattoman huono.

Euroviisut

Yritin joskus USAssa vaihtarina ollessani selittää mitä on Euroviisut. Kokeilkaa itse, se on mahdotonta. Joka tapauksessa, hetken kuluttua ne ovat taas täällä ja kaikki on maailmassa hyvin. Hetken aikaa, sen muutaman tunnin kun telkusta tulee Euroviisut.

Joten juhlistaakseni tätä linkkaan korvienne iloksi muutaman oman Euroviisuosikkini loppuviikon aikana.

Ted Gärdestad- Satellit 1979. Yrittäkää nähdä karsean 70-luku estetiikan ja alun peikkojen (wtf?) tuolle puolen, biisi on ihana ja kertoo joko ydinpommista tai rakkaudesta, ihan miten sen nyt haluaakin tulkita.

Wants, neeeds!


Kun minä olin pieni minulta leikattiin kitarisat ja asennettiin korviin putket. Mielestäni sairaalassa oli älyttömän hubaa (varsinkin nukutus!) joten en oikein tajunnut miksi sain urheudestani lahjaksi muovitukka-Kenin. No anyway, Ken oli silti ihana (Ken oli ammatiltaan pankinjohtaja ja nukkui vieressäni joka yö, miksei oikeahiusKenpankinjohtajat suostu nukkumaan vieressäni?!) mutta olisin silti mielummin ollut ilman Keniä jos olisin tiennyt että 25 vuotta myöhemmin olisin saanut kitarisaleikkauksesta palkinnoksi tämän mekon. Its perfect! Niikuin joku Steinbeckin sankaritar. From the dust bowl. Oih!

Ja eikö ole jo tarpeeksi kauheaa että Paula Koivuniemi on tehnyt Grandiosa-mainoksen? Pitääkö niiden pizzojen siinä mainoksessa olla vielä kaiken lisäksi raakoja?!

Minun vanha lähialepani!

Jos vielä asuisin tuolla niin olisin kyllä käynyt ostamassa keskellä yötä grandiosan, for the midnight munchies!

Mitä mä unessa nähdä sainkaan?

Näin unta että nostin jotain uunista ja vasen silmäni putosi kuopastaan siihen kuumalle uuninpellille ja alkoi paistua. Aika gorea.

Ugh, hates it.

On harvoja asioita jotka ärsyttää niin paljon kuin farkkujen ostaminen. Voin ostaa paitapuseroita, villaneuleita, jakkupukuja ja kesähamosia kuinka paljon tahansa, mutta kun kyse on farkuista, housuista joita kuitenkin pidän melkein joka päivä (varsinkin nyt, kun on liian kylmää hameille) ahdistun pelkästä ajatuksesta. Nina Garcia saa olla ihan mitä mieltä tahansa, farkut eivät parane vanhetessaan. Ne rispaantuvat, löystyvät (ei silleen nätisti, vaan rumasti) ja jos on läskipallero kuten minä (eilisestä +500g, usch, usch, usch!) ne hiertyvät rikki haaroista, there, I said it. Farkkujen hinnalla ei myöskään ole minkäänlaista korrelaatiota kestävyyteen. Minun pisimpään kestäneet farkut olivat Henkkiksestä, kun taas Calvin Kleinit hajosivat viikossa, useammasta kohdasta.

Tänään oli kuitenkin jo pikku pakko hankkia uudet. Kaikki vanhat ovat hirveässä kunnossa (paitsi ne vaaleansiniset extraleveälahkeiset jotka ostin jossain mielenhäiriössä viime keväänä ja joita olen käyttänyt tasan kerran) ja olen laihtunut jo sen verran että saan farkkuni nykäistyä pois päätä avaamatta nappeja tai vetoketjua, kyky jota myös demosin viime ryyppybileissä. Voisin tietenkin vetää jalkaani dead boyfriend jeansit, but then on the other hand, no. Joten, suuntasin tänään ensin Henkkikseen, koskapa heidän farkuistaan minulla on vain hyviä kokemuksia, mutta sitten muistin että ALEt ovat päällä, ja Oulun Henkkis alejen aikaan muistuttaa yleensä jotain kaaosteorialaboratoriota. Joten siirryin pikaisesti kadun toiselle puolelle VIMAan, joka on jonkinlainen outo lintu Oulun Fashion Scenessä. Aluksi luulin että VIMA on vain Aleksi13 eri nimellä (hintalaput näyttävät tulevan samasta paikasta) mutta mitä ilmeisemmin kyseessä on ihan muista ketjuista riippumaton liike. Hurrah for that! VIMA on oiva monella tapaa, se myy yleisempia merkkejä, ottaa hanakasti uusia repertuaariinsa (ainakin kokeiluluonteisesti) ja henkilökuntaa on tarpeeksi ja he ovat asiantuntevia muttei tungettelevia. Ainoa miinus tulee siitä että vuoden takaisen switcharoon jälkeen Espritillä, Ril'sillä ja Your Facellä on enemmän myyntitilaa kun taas Benettonin myyntitila on pienentynyt. Miksei kukaan enää pidä Benettonista? Kuitenkin, löysin täältä kaiken piinaavan etsimisen ja kokeilun jälkeen yhdet farkut ja oh my lord, jouduin vaihtamaan kaksi (2!) kertaa pienempään kokoon, ennen kuin koko oli sopiva. Granted, farkut olivat Espritin jolla on notorious läskipersemitoitus, mutta silti! Lopuksi vielä kokeilin yksiä Vero Modan farkkuja stockan puolella ja hankin nekin, koska sen verran piinaavaa paskaa farkkujen ostaminen on, että ostan joka parin joka minulle kelpaa.

Mikä siinä sitten on niin hirveää. Ensinnäkin koska vihaan farkkujen ostoa, ostan niitä vain silloin kun on ihan pakko ja kiire. Toiseksi, farkuista ei koskaan tiedä. Koot vaihtelevat älyttömästi ihan merkkien sisälläkin, johtuen kroppien erilaisuudesta ja malleista. Sitten farkut myös jostain syystä yleensä pinotaan kasoiksi, ja se sinun ajattelemasi koko (joka siis on loppujen lopuksi liian suuri, jei!) on siellä keskivaiheilla pinoa joten yritä siinä sitten nykiä sitä siististi ulos pinosta. Farkuissa yleensä on informatiivisiä lisälappuja jotka raapivat sukkahoususi hajalle (trust me, kun ulkona on -20, no way in hell ostan farkkuja kokeilematta niitä sukkahousujen kanssa) ja kertovat onko kyseessä bootcut vai extra slim leg ja onko vyötärö normaali (ei tarkoita mitään) tai niin matala että istuessasi farkkujen nappi suorittaa sinulle kastraation. Kokeilin yksiä tällasia extra slim legejä, koska ajattelin vihdoin antaa periksi ja alkaa muistuttaa muotibloggaajaa ja paskat se mikään kapea oli. Ehkä se johtui siitä että jouduin kuitenkin tunkemaan ahterini suht suurikokoiseen numeroon, mutta olisi sitä nyt voinut kuvitella että puntti edes näyttää kaventuvan. Ja parasta tässä kaikessa tietysti on se että juuri kun luulet löytäväsi hyvännäköisen parin, käännähdät ympäri ja tajuat että perspuolelle on kirjailtu joku lohikäärmettä syövä tribaalikuvio. Glitterhileellä. Joten päädyin kokeilemaan oh, noin 12 paria Vimalla. Kaikki Dieselin mallit olivat OUTOJA. Palkinnoksi itselleni tästä uroteosta hankin uuden digikameran koska vanhalla on useita hajoamisen symptoomia.

Loistava biisi.

Which reminds me, meikä on syönyt kaksi päivää pelkkää crappiä. Joulu meni hyvin, laihduin kilon, koska en paljon välitä jouluruuista (tein pestositruunavihanneksia joulupöytään) ja jotenkin minun anthonbergvadelmaappelsiinikakkusriippuvuuteni laimeni heti kun tunnustin sen täällä blogissa julkisesti. Avasin nyrkissä olleen käteni ja annoin totuuden matkata vapaasti ilman halki! Fly, little bird, fly! No nyt sitten olen kahden päivän aikana survonut itseeni 3/4 pussia sipsejä, puoli pussia tikka masala-maustettuja maissisipsejä (älyhyviä!), kasan kasvisvokkia työpaikkaruokalassa, vuohenjuusto-päärynähillo-saksanpähkinä-täytettyjä grillattuja voileipiä 2kpl. vuohenjuusto-päärynähillo-saksanpähkinä-päällystettyjä carrs table watereita 4 kpl, mediumit mäkkiranskikset ja omenapiirakan (koska lähdin lenkille kun öglötti oma mässäys niin, kunnes tajusin että jäädyn jos en pääse ainakin lämmittelemään mäkin tuulikaappiin jne.) 3 ananasfetawrapiä ja puolitusinaa wiener nougata. This needs to stop now.